Haikeus
feeniks kirjoitti noin 19 vuotta sitten (0 kommenttia)
Kiitän ehdotuksesta, vaan menee html melko lahjakkaasti yli hilseen. Tyydyttävä siis tähän, vaikken saakaan niinq omaa kuvaa toho vieree ja sit sillee kaikkee vilkkuvaa hienoutta. Onhan nyt tämä malli paljon parempi, ei vain pääse blogillaan erottumaan joukosta vaan on osa sitä samaa harmaata massaa. Tekstikin niin kivan pientä ja valkoinen tausta on aina yhtä pop.
Haha. Tästä olotilasta ei kovin helposti löydy mitään nautittavaa. Otin jälleen eilen jättiharppauksen taaksepäin antaessani nimen sille kummalle värinälle, jonka pelkkä jutteleminen tietokoneen välityksellä antoi; olen vieläkin vain niin perkeleellisen ihastunut. Sen verran asia on kuitenkin muuttunut, että jos aikaisemmin halusin hänet, nyt haluan häntä. Nyt haluaisin vain yhden varastetun hetken, jota kenenkään ei tarvitsisi tietää, ei hänen suhteensa eikä minun suhteensa. Olen pieni ihminen, kaikenlainen moraali ja asiallisuus kyllä lentäisi hyvin helposti roskiin, jos vain merkki tulisi. Olen itsekäs, oma onneni ja tyytyväisyyteni tulee ensin. Paska homma, jos muut saa kärsiä siinä sivussa, mutten koskaan olekaan väittänyt olevani hyvä ihminen. Itsekäs ja itseriittoinen enemmänkin.
Todella luulin tällä kertaa päästäneeni irti, ottaneeni järjen käteen tilinpäätöksen jälkeen. Ehei. Ei näemmä edelleenkään vaadi paljoakaan, että alan jälleen kaiholla muistella ja huokailla herran perään. On kovin vaikeaa unohtaa ihminen, jonka äänen voi kuulla ja hymyn nähdä pelkästään sulkemalla silmänsä. Naurettavinta koko haikailussa on se, ettei siitä ole mitään hyötyä. Niin monet kerrat yritetty ja koitettu ja tökitty jäätä kepillä, mutta aina se on johonkin stopannut. Joko ajankohta on ollut väärä, toinen on halunnut toista kuin toinen, väärinkäsityksiä ja ties mitä. Koskaan ei olla oltu samalla lähtöviivalla, ei nytkään. Kumpikin on tahollaan varattu, puhumattakaan siitä että... Niin. Juttelimme ja siinä kaikki. Omassa pienessä päässäni olen vain maalannut jutusta kauniimman kuvan kuin olisi pitänyt, kaivanut ja kuvitellut piilomerkityksiä kysymyksille. Ottaisi asiat vain niin kuin ne tulee, ei rakentaisi niille suurempia kehyksiä mitä on rakennustarvikkeita. On vain niin helvetin helppo nähdä se mitä haluaa, ei sitä mitä oikeasti on näkyvissä. En vain tiedä miten pystyisin unohtamaan ja pääsemään yli, kun muistutuksia ja herätyksiä tulee juuri silloin, kun kaikki alkaa painua unholaan. Ehken sitten todella haluakaan unohtaa.
Ajatukset on taas mielenkiintoisessa sotkussa. Miten tämän järkeilisi, ehkä ilta pistää ajatukset ruotuun ja oikeaan kuosiin. Jäämme odottamaan.
Np. Yellowcard - Avondale
Haha. Tästä olotilasta ei kovin helposti löydy mitään nautittavaa. Otin jälleen eilen jättiharppauksen taaksepäin antaessani nimen sille kummalle värinälle, jonka pelkkä jutteleminen tietokoneen välityksellä antoi; olen vieläkin vain niin perkeleellisen ihastunut. Sen verran asia on kuitenkin muuttunut, että jos aikaisemmin halusin hänet, nyt haluan häntä. Nyt haluaisin vain yhden varastetun hetken, jota kenenkään ei tarvitsisi tietää, ei hänen suhteensa eikä minun suhteensa. Olen pieni ihminen, kaikenlainen moraali ja asiallisuus kyllä lentäisi hyvin helposti roskiin, jos vain merkki tulisi. Olen itsekäs, oma onneni ja tyytyväisyyteni tulee ensin. Paska homma, jos muut saa kärsiä siinä sivussa, mutten koskaan olekaan väittänyt olevani hyvä ihminen. Itsekäs ja itseriittoinen enemmänkin.
Todella luulin tällä kertaa päästäneeni irti, ottaneeni järjen käteen tilinpäätöksen jälkeen. Ehei. Ei näemmä edelleenkään vaadi paljoakaan, että alan jälleen kaiholla muistella ja huokailla herran perään. On kovin vaikeaa unohtaa ihminen, jonka äänen voi kuulla ja hymyn nähdä pelkästään sulkemalla silmänsä. Naurettavinta koko haikailussa on se, ettei siitä ole mitään hyötyä. Niin monet kerrat yritetty ja koitettu ja tökitty jäätä kepillä, mutta aina se on johonkin stopannut. Joko ajankohta on ollut väärä, toinen on halunnut toista kuin toinen, väärinkäsityksiä ja ties mitä. Koskaan ei olla oltu samalla lähtöviivalla, ei nytkään. Kumpikin on tahollaan varattu, puhumattakaan siitä että... Niin. Juttelimme ja siinä kaikki. Omassa pienessä päässäni olen vain maalannut jutusta kauniimman kuvan kuin olisi pitänyt, kaivanut ja kuvitellut piilomerkityksiä kysymyksille. Ottaisi asiat vain niin kuin ne tulee, ei rakentaisi niille suurempia kehyksiä mitä on rakennustarvikkeita. On vain niin helvetin helppo nähdä se mitä haluaa, ei sitä mitä oikeasti on näkyvissä. En vain tiedä miten pystyisin unohtamaan ja pääsemään yli, kun muistutuksia ja herätyksiä tulee juuri silloin, kun kaikki alkaa painua unholaan. Ehken sitten todella haluakaan unohtaa.
Ajatukset on taas mielenkiintoisessa sotkussa. Miten tämän järkeilisi, ehkä ilta pistää ajatukset ruotuun ja oikeaan kuosiin. Jäämme odottamaan.
Np. Yellowcard - Avondale
+/- saldo : 0 | Tweet