Peninsula
MagnusK kirjoitti noin 17 vuotta sitten (0 kommenttia)
Tällä Hong Kongin matkalla asuinkin koko ajan The Peninsula Hotellissa Tsim Sha Tsuissa eli Kowloonin niemen kärjessä. Kyseinen hotelli on viiden tähden luukku ja yksi maailman hienoimmista. Itse en olisi ehkä Peninsulassa viitsinyt asua, koska se on vielä paljon kalliimpi kuin The Ritz Carlton mutta se firma, joka minut kutsui työmatkalle, halusi ehdottomasti asuttaa minut Peninsulassa. En pyristellyt vastaan.
Peninsula oli päivittänyt Rolls Roycelaivueensa neljääntoista uusikoriseen vuonna 2006 ja juuri sellaisella minut vietiin kentältä hotelliin. Ja tietysti sama kuljetus Frankfurtinmatkan aikana. Upean tummanvihreä auto, jossa oli kaikenlaisia Peninsula-koristeita viimeistelynä. Mulla oli grand deluxe harbour view huone ja siinä olikin yhdelle ihan kivasti tilaa. Se ei ole halvin, mutta ei nyt sentään mikään yläkerran The Peninsula Suitekaan, se maksaa jo 6500 euroa vuorokausi.
Mutta ihan jees hotelli. Faija on asunut siellä usein ja minäkin olen muutaman kerran penskana mutta en moneen vuoteen. Alakerran aulassa soittaa yleensä jousiorkesteri ja aamiainen on aivan taivaallinen.
Reissun aikana selvisi hämmentävä seikka: The Ritz Carlton, jossa viimeksikin asuin, puretaan. Hotelli on suljettu tammikuun 1. päivä ja nyt se on verhoiltu suurella Calvin Kleinin julisteella purkutöiden ajaksi. Kiinteistö oli valmistunut 1993 ja nyt puretaan. Kaipa se oli liian pieni rantaan?

+/- saldo : 3 | Tweet