Lentäen
EsaJii kirjoitti noin 16 vuotta sitten (0 kommenttia)
En tykkää, en usko että koskaan olen tykännyt, mistään huvipuistohärveleistä. Nuorena niitä piti kaverien painostuksesta kokeilla.
Lasten kanssa sitten piti pieniä ratoja ajella kun eivät uskaltaneet tai saaneet yksin.
Auton kovasta vauhdista en nauti mitenkään, mutta itse ajan alle 100 km/h jos vain voin. Joskus sitten 120 pakosta jos on liikenne sellaista.
Mutta lentäminen. Olen luultavasti lennellyt 50-100 kertaa koneessa. En ole juuri koskaan tykännyt. Kehnoimpia on se pikkuinen kuoppailu kun pienehkö kone menee pilvien läpi. Eka lento elämässä oli 1966 Finnairilla taisi olla Kööpenhaminaan. Silloin ei osannut paljon pelätä, en ajanut edes autoa. Kun muut on ratissa, ei oikeen osaa ottaa asiaa siltä kannalta että itse jotenkin vaikuttaisi menoon.
Toiseksi epämukavinta on kaikki jyrkät kaartelut pienellä koneella. En tahdo katsoa ylhäältäpäin maata allani.
Paras on isot koneet, kuin istuisi junassa. Myrskyssä nekin natisevat aika tavalla, joten tulee silloin epävarmempi olo.
Lennämme kesällä Tukholmaan. Aika halpa taksa. Mutta sitten on vielä lautta. Ei kai ne lautatkaan ole sen turvallisempia. Mutta merestä voi jotenkin selvitä, jossei ole Estonian kyydissä. Sitten se menee äkkiä.
Ja matkailussa on juuri matkan tekeminen raskainta. Pieni ongelma yhdessä jalassa. Mieluiten olen perillä yhdessä paikassa. Tulisivat ne kaikki ihmiset kylään, ettei tarttis junalla reissata pitkin Suomea.

+/- saldo : 0 | Tweet