Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Omega on tuttu neljältä "progevaiheensa" CD:ltä, joten en sano mitään 60-luvun tai vuoden 1980 jälkeisestä tuotannosta. Ensimmäinen kuulemani, eli 200 Évvel az utolsó háború után, on mielestäni lähinnä hardrockia, joskin paremmissa biisesissä on hieman tuota uruilla ja taustalauluilla tuotettua "puolisinfonista" otetta ja melodioissa on jänniä sävyjä, jotka ehkä juontavat juurensa unkarinkielisen laulun suhteellista "eksoottisuudesta". ...Jatkuu »
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Townscreamin ainokainen on tosiaan lähes yhtä hyvä kuin After Cryingin parhaimmisto. Kolmesta kuulemastani Eastin levystä ainoastaan Huség on todella vakuuttanut: sinänsä simppelisti mutta erittäin komeasti soitettua ja rikkaasti sovitettua sinfonista rockia. Sen edeltäjä Játékok oli jotenkin vaisumpi ja sisällöttömämpi, kun taas seuraavana tullut Rések a Falon on lähinnä persoonattomasti toteutettua syntikkapoppia. ...Jatkuu »
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Oma, ehdottoman puolueellinen mielipiteeni on, että Summer Games on Tolosen paras ja ehkä ainoa kokonaisuutena todella hyvä julkaisu. Hienoja melodioita ja varsinkin puhallinsovituksia, ja yleensäkin erinomaisen tasapainoinen kokonaisuus - kyllä tätä mieluummin kuuntelee kuin Lambertlandia. Tolonen! on myös suurimmaksi osaksi erittäin hyvä, mutta pari kertaa tylsä tiluttelu rikkoo sen lumouksen. ...Jatkuu »
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Ihan vain omasta puolestani sanoisin, että Lambertland ja Milky Way Moses ovat aika samaa luokkaa, eli paikoin hyviä, usein mieleenjäämättömiä. Summer Gamesin vahvuus onkin siinä, että Tolonen onnistuu tuottamaan koko albumin verran mielenkiintoista materiaalia eikä romahda samalla tavoin tiluttelun pauloihin kuin noilla kahdella levyllä.
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Olihan Moody Blues jo kokeillut sinfonista lähestymistapaa ja kuuluhan yhtyeen vaikutus jonkin verran myös Crimsonin Mellotronin käytössä. Soft Machinen, The Nicen, Procol Harumin ("In Held 'twas In I" voi jo pitää sinfonisena progena) ja Pink Floydin joidenkin aiempien levyjen kohdalla voi myös jo melkein puhua progesta.Olen kyllä siinä mielessä yhtä mieltä, että In the Court of the Crimson King on ehkä ensimmäinen kypsä ja kokonaisvaltainen progelevy ja käy sinänsä hyvin englantilaisen progen lähtöpisteestä - eikä vain sinfonisen (jota levy on vain osittain), vaikka Genesis, PFM ja monet muut ottivat juuri sen mallikseen.
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Muuten, onks kaikki samaa mieltä, että eka suomalainen progelevy on Eero Koivistoisen Valtakunta vuodelta 68?
Ei, mutta ei kyllä Blues Sectioninkaan eka mielestäni vielä progea ole, vaikka olikin ehkä ensimmäinen askel siihen suuntaan suomalaisessa rockmusiikissa.
Tosin 60-luvun lopulla progen määritelmä oli jotakuinkin mikä tahansa rockmusiikki, jonka sen esittäjät olivat itse säveltäneet ja jota ei ollut tehty pääasiassa "kaupallisista" intresseistä (miten tuokin sitten muka pystytään määrittelemään), joten miksei noitakin voisi kutsua progeksi.
Kai kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Argento noista oli ainoa uusi tuttavuus, ja leffa olikin esteettisesti varsin vaikuttava. Kuvaus oli kaunista ja Goblinin musiikki tehosti mukavasti tunnelmaa. Mikähän miehen ohjaustöistä olisi "järkevä" seuraava hankinta?
Inferno (Suspirian hillitympi mutta vieläkin tyylitellympi jatko-osa/uudelleenfilmatisointi) tai Profondo Rosso (paras miehen gialloista).
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Pink Floyd on progea, Dark Side of the Moon upea levy ja "Money" tylsää, ylipitkää bluesrockroskaa, joka muistuttaa, että paljon sellaistakin mahtui muuten niin hyville progelevyille. Ihan vain minun mielipiteeni.
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Animals onkin paljon parempi levy kuin Dark Side. Money kappaleeseen kohdistuvaa vihaa en kyllä jaksa ymmärtää. Vaikka itse olen yleensä aika allerginen bluesille ja etenkin "bluesrockroskalle" ja niin Money ei ole minua koskaan vaivannut. Se on sitten tietenkin eriasia jos kappale on puhkikulutettu liiallisella kuuntelulla. Eipä siitä voi biisiä syyttää.
Animals on paikoin ("Dogs" ja "Sheep") erinomainen levy, mutta en pidä sitä yhtä hyvänä kuin Dark Side tai varsinkaan Wish You Were Here. ...Jatkuu »
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Household Objects -projektin levytykset tehtiin vasta syksyllä 1973, puoli vuotta sen jälkeen, kun Dark Side of the Moon oli jo julkaistu. Yhtye oli jo siinä vaiheessa solminut uuden, rahakkaan levytyssopimuksen, joten olisivat tainneet levy-yhtiössä naamat venähtää, jos valtavan satsauksen vastineeksi olisi saanut ensimmäiseksi albumin verran lasinkilinää ja kuminauhabassottelua. No, eikös noin melkein käynyt Polydorille Faustin kanssa...
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Hyvin rajallisen kokemukseni perusteella sanon Return to Forever, koska se on ainoa yhtyeistä, joilta olen kuullut kohtuullisen hyvän levyn. Kaikki yhtyeet osaavat soittaa, mutta RTF on ainoa, joka on osannut tehdä enemmän kuin kaksi mielenkiintoista sävellystä per levy.
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Deja Vu: Baroque in the Future. Ei lostava mutta ihan hyvä levy, jossa laulu on paitsi heikkotasoista myös usein täysin päälleliimattua, niin että yhdessä kappaleessa laulumelodia tuntuu suorastaan tappelevan soitinkuvioita vastaan. Onneksi suukapula saapui ajoissa ja suurin osa levystä onkin hyvää instrumentaalia.Chris Squire: Fish out of Water. Erinomaista soittoa ja sävellyksiä, mutta levy voisi olla vielä parempi, jos herra Arvon Herra olisi malttanut pysyä stemmalaulajan roolissaan. ...Jatkuu »
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Pendragonin The Masquerade Overture on yksi parhaita 90-luvulla julkaistuja neoprogelevyjä. Lajityypin konventiot ovat pinnassa tässäkin, mutta vahvat melodiat, hyvä soitto ja mahtavat, uusvanhat syntikkasoundit tekevät musiikista nautittavaa. The Window of Life on tyylillisesti samanlainen mutta vielä raakile. Floyd-vaikutteet (varsinkin Shine onin alun jäljittely) kuuluvat paksummin läpi ja soundissa ei ole vielä samaa kaikupohjaa. ...Jatkuu »
Kai kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Olen samaa mieltä siitä, että "Starless" on paras yksittäinen kappale, minkä Crimson on levylle saanut, erittäin sopiva huipentuma yhtyeen senastiselle uralle. Kokonaisuutena Red ei kuitenkaan ole kolahtanut samalla tavoin kuin In the Court of the Crismon King tai Lark's Tongues in Aspic. Toki "Fallen Angel" on hieno (varsinkin keskiosan siirtymä räimekailotuksesta takaisin balladiosuuteen) ja nimikappalekin potkii onnistuneesti, mutta "Providence" ei ole koskaan onnistunut vakuuttamaan ja "One More Red Nightmaressa" on hyvää oikeastaan vain lopun fonisoolo ja Brufordin symbaalikokeilut.
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
No en tiedä mitkä näistä olisivat sinulle "uusia" (vanhojahan ne kaikki ovat), mutta...GENTLE GIANT
[/quote]
Aivan Gentle Giantin tyyppistä ei taida juuri olla, paitsi Epidermiksen Genius of the Original Force, mutta se ei mielestäni ole hirveän hyvä levy. Silti kannattaisi ehkä kokeilla Hinn Íslenski Thursaflokkurin kahta ensimmäistä levyä ja Ripaillen La vieille que l'on brûlata. ...Jatkuu »
Ei ihan näin hyvää, mutta Espiritun Crisaldialla ja M.I.A.:n Cornostipicumilla on hetkensä.
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Popol Vuhin In der Gärten Pharaohs-levystä en ole olllenkaan innoissani, Ash Ra Tempel ja Embryo ovat molemmat tehneet hyviä levyjä, mutta minun täytyy hieman vielä syventyä aiheeseen.
Ei todellakaan kannata tehdä lopullisia johtopäätöksiä Popol Vuhista In den Gärten Pharaosin perusteella. Einsjäger & Siebenjäger ja Das Hohelied Salomos ovat aivan toista maata, rockmaisempia, kauniimpia ja paremmin sävellettyjä. ...Jatkuu »
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Jaa - kukaan ei olekaan sanonut sitä ilmeisintä, eli Genesiksen loistava "Selling England by the Pound" ja levyn pilaajabiisi, eli ekan puolen vika "Moore Fool Me". Siitä saa tosin mainion lisän Mikä ei kuulu joukkoon -progevisaan.
Kieltämättä "More Fool Me" on tyylillisesti hieman orpolainen Selling England by the Poundilla. Ei se mielestäni kuitenkaan mikään mestariteoksen turmelija ole, koska koko levy on muutenkin epätasainen.
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Vital Signs pilaa Rushin Moving Picturesin melko lahjakkaasti.
Vital Signs on Moving Picturesin kohokohtia (tosin niitä kohokohtia on sillä levyllä kyllä lukematon määrä)
Vaikka en arvostakaan Moving Picturesia niin korkealle kuin monet, niin vaikea tuota levyä olisi kuvitella ilman "Vital Signsia".
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Going for the One -biisissähän on enemmän munaa kuin koko muussa Yes-tuotannossa yhteensä. Täydellinen aloitus Yesin parhaalle levylle.
Jos "munaa" tarkoittaa typerää riekkumista, turhanpäiväistä vinguttelua ja tylsämielistä junnausta, niin olen ehdottomasti samaa mieltä.
Kai kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Tuleepa mieleen eräs kappale jossa mestariteos on pilattu kauhistuttavalla laululla lähes täydellisesti, nimittäin Haikaran Geafar samannimiseltä albumilta. :shock: Siihen nähden Hybris on kuitenkin aika OK.
Lauluhan se juuri kruunaa tuon kappaleen...
