APP kuuluu niihin bändeihin, joiden tuotannosta saisi hienon tuplakokoelman. Itse en ole koskaan syttynyt noihin syntikkakokeiluihin. mutta myös AOR-popin ystävänä pidän Gaudista ja Evestä kovasti. [/quote]

Noita kokoelmiahan on tullut useampikin, mutta harvoinpa kokoelmilta löytyy oikeat kappaleet. Sen sanoisin vielä yleisesti, että APP:stä pitää todennäköisimmin, jos lähestyy nitä poplevyinä, mitä ne oikeastaan ovatkin. ...Jatkuu » Parsons kyllä käytti siekailematta hyväkseen paljon progen soundi- ja sovitusratkaisuja, mutta noita kahta ensimmäistä levyä lukuunottamatta levyillä on vain hetkittäin jotain, jota voisi lukea progeksi. Jos sitä etsii, niin pettyy varmasti.

[quote]Yhdyn Kain mielipiteeseen tuosta "Turn of a Friendly Card" nimibiisistä. Ehkä APP:n hienoin kappale "Closer to Heaven":in lisäksi. APP oli parhaimmillaan juuri tällaisessa melodisessa tavarassa. Vähän samaa tyyliä oli muuten Camelin Single Factorilla ja Stationary Travellerilla. Eikös tuo Chris Rainbow niminen herra ollut molemmissa bändeissä jossain vaiheessa?

Sehän se hommassa omituista on, että täällä mölytään suureen ääneen jostain piraattien kauheudesta, mutta sitten ei vaivauduta virallisia cd-versioita noista piratoiduista wanhuksista julkaisemaan. Sitä saa, mitä tilaa.

Arachnoid[/quote]

Larks Tonguesin aikaisen Crimsonin tyylistä kitarointia ja häiriintynyttä tunnelmaa, syntetisaattoreiden ja urkujen hallitsemaa "sinfonista" tunnelmaa ja melodramaattista ranskalaista laulua. Paikoin todella intensiivistä, paikoin vähän mielenkiinto harhailee, ehkä melodiapuutteen takia. Ihan hyvä, mutta Shylockit ovat parempia.



Univers Zeron ranskalainen serkku ja samanlainen uusklassisen kamarirockin airut. Ensimmäiset kolme levyä ovat akustisvoittoisia, bassoa ja ajoittaista kitaraa lukuun ottamatta. ...Jatkuu » Symphonie Pour Le Jour Ou Bruleront Les Citesin ensimmäinen puoli on todella hyytävää ja tunnelmallista musiikkia, toinen puoli sitten burleskimpaa menoa. Samanlainen kaksijakoisuus vaivaa mielestäni kaikkia kolmea ensi levyä.

80-luvulla yhtye alkoi lisätä syntikoita, samplereita ja nauhatehosteita jousisoittimiinsa ja puhaltimiinsa. Musiikki parani heti. Elementtien paras fuusio ja ehkä yhtyeen paras saavutus on Le Mariage du Ciel et de l'Enfer, joka on paikoin todella tarttuvaa ja paikoin todella helvetillistä musiikkia. Myöhemmillä levyillä elektroniikka ja toisto lisäsivät tasaisesti osuuttansa, mutta ainakin soundtrackit Nosferatu ja Häxan ovat juuri sen takia erinomaisia. Minimalistisempaa mutta erinomaista kauhuelokuvamusiikkia, joka toimii ilman kuvaakin. Aivan viimeisistä levyistä olen kuullut vain Metropoliksen, jossa ilmaisu on pelkistetyn synteettistä ja rytmistä, lähes brutaalia. Ei enää yhtä hyvä kuin aiemmat, mutta toimii tavallaan.

Suosittelisin myös yhtyeen entisen basistin Thierry Zaboïtzeffin soololevyä Dr. Zab & His Robotic Strings Orchestra, josta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista menoa uusklassisesta ambientiin.

Arti + Mestieri

Tunnen vain ylistetyn Tiltin. Fuusiota Mellotronilla, tavallisen progen mausteilla ja yliaktiivisella rumpalilla (ei vain hyvässä mielessä). Ei huono, mutta hailakka. Mielestäni yksi yliarvostetuimpia italoprogelevyjä.

Present

Presentin kaksi ensimmäistä muistuttavat Univers Zeron alkupään levyjä, ainoastaan niin että kitarat ja ajoittain piano korvaavat jouset ja puhaltimet. Rockmaisempaa siis mutta mielestäni myös vähemmän kiinnostavaa. Kuulemani livelevy oli aika rupisen pelkistetty. Myöhemmillä studiolevyillä kitarasärö on kuulmani mukaan vain lisääntynyt.

Pulsar

Ranskalaisen progen huippuja mielestäni. Pollen on vielä vähän raakile: pinkfloydmaista hitaasti soljuvaa, paikoin psykedeelistä avaruusprogea, mutta huilun käyttö, ranskalainen melodisuus ja viulukoneella luodut lämpimät sinfoniset sävyt antavat oman säväyksensä.

The Strands of the Future on huima parannus. Rikkaita syntetisaattorikuvioita, Tangerine Dream -vaikutteista aavemaista elektronista tunnelmointia, pitkälle vietyjä sinfonisia kehityskaaria, hienoja melodioita kitaralla, huilulla ja syntikoilla. Vain englanninkielisten sanoitusten käyttö ja heikot lauluosuudet laskevat kokonaisarvosanaa (jälkimmäinen vaivaa kaikkia levyjä).

Halloween on yhtyeen huippusaavutus. Kaksi pitkää kappaletta, joissa fuusio-, rock- ja klassisvaikutteet on sulautettu saumattomasti erittäin sinfoniseen ja tunnelmalliseen soundiin. Vuoroin lämmintä ja hyytävää, hidasta ja intensiivistä. Edelliseen levyyn verrattuna hieman hitaammin avautuva ja epätavallinen, mutta pitkän päälle antoisampi.

Bienvenue au conseil d'administration koostuu lyhyemmistä kappaleista, jotka oli kirjoitettu teatteriesityksen säestykseksi. Musiikki sisältää paikoin mielenkiintoisia ideoita, mutta useimmiten se hautautuu melodramaattisesti lausutun ranskankielisen tekstin alle. CD:llä on bonuksena hieman aika ambientia elektronista musiikkia, jonka kosketinsoittaja äänitti yksinään 80-luvulla. Kokonaisuus ei pärjää alkuunkaan kolmelle aiemmalle levylle.

Görlitz oli 80-luvun lopulla äänitetty reunion-levy, ja äänitysajankohta leimaa sen soundimaailmaa, rumpukoneita ja FM-syntikoita myöten. Paikoin Pulsarin tavaramerkit nousevat esiin pehmeässä laulussa ja hienostuneissa melodioissa, mutta sävellykset eivät oikein lähde liikkeelle vaan jäävät keskinkertaisen ambientin tapaiseksi haahuiluksi. Tämän kohdalla pätee muokattu Sulo Vilénin kultainen sääntö: "Osta vain kun saat halvalla".

[quote]Shylock

Viittaatko Fishiin ? :evil:

Ahaa, ovat siis menettäneet yhden kilpailuvalteistaan. No ei tuo pari viikkoa vielä paha ole.. [/quote]

Minulla ehti kerran olla yksi levy läheisen levyliikkeen kautta
tilauksessa 14 kuukautta, ennen kuin se saapui,
joten kaksi viikkoa on pelkkä hujaus.

[quote]
H i t a i m m a t firmat tähän asti ovat olleet Wayside ja Missing Piece, vai mitä sanotte n. ...Jatkuu » 1/2 vuoden toimitusajoista..

Oletko saanut niiltä revittyä IBAN/SWIFT -numerot, vai miten tuo luottokortittomana ostaminen sujuu?
Ei huvittaisi maksaa älyttömiä kuluja ulkomaille maksaessa. Sieltä ei taida kumminkaan se CDON -systeemi, eli laskulla maksaminen onnistua.