Genesis 1975-1980
Peikko kirjoitti noin 21 vuotta sitten (47 kommenttia)
Hei!
Liian usein jää paitsioon Genesiksen tuotanto ajalta 1975-1980.
Mielestäni tämä aika oli bändin musiikissa, jos nyt ei sanoituksissa parasta. Pidän toki kovasti myös aiemmistakin levyistä: Selling England ja Lamb etenkin ovat loistavia.
Mutta oma autiosaari-Genesis olisi Trick of the Tail.
Halutaanko tämä aika unohtaa koska se tuo mieleen myöhemmän Phil Collins vetoisen matskun...hävetäänkö näitä hyviä levyjä sen vuoksi? Kommentteja?
Liian usein jää paitsioon Genesiksen tuotanto ajalta 1975-1980.
Mielestäni tämä aika oli bändin musiikissa, jos nyt ei sanoituksissa parasta. Pidän toki kovasti myös aiemmistakin levyistä: Selling England ja Lamb etenkin ovat loistavia.
Mutta oma autiosaari-Genesis olisi Trick of the Tail.
Halutaanko tämä aika unohtaa koska se tuo mieleen myöhemmän Phil Collins vetoisen matskun...hävetäänkö näitä hyviä levyjä sen vuoksi? Kommentteja?
+/- saldo : 0 | Tweet
Hyvää kamaa löytyy myös noilta vuosilta. A Trick Of The Tail on hyvä, Wind And Wuthering yliarvostettu, mutta OK, And Then There Were Three turhankin haukuttu, ja Duke oma suosikkini. Mutta turhaan rajaat vuoteen 1980, sillä Abacabilla on myös hetkensä: Dodo/Lurker, Keep It Dark ja nimibiisi sekä parit b-puolet, Naminanu ja varsinkin Submarine. Ja jos eteenpäin mennään, niin joku Mama on yksi Genesiksen parhaista biiseistä (voisi olla melkein Gabrielia) ja Home By The Sea toimii. Sitten miellyttää enää b-puoli instru Do The Neurotic, ihan vaan kiva kuunnella soittoa. Collins- kauden best of:
Squonk
Man Of Our Times
Mama
Duke's Travels
Inside And Out
Dodo/Lurker
Submarine
Home By The Sea
You Might Recall
Entangled
Dance On A Volcano
Cul-De-Sac
Keep It Dark
Hienoa musaa, mutta jos tätäkin verrataan Gabrielin sen aikaiseen soolotuotantoon, niin mielestäni Peter vie voiton.
Höh, missäs on esim. Rippels, Mad Man Moon,Burning Rope ja One For The Vine?? Huippukamaa, ja esim ...And Then There Were Three on yksi parhaista bändin levyistä ikinä.
"And Then There Were Three.." ja etenkin kappale "Many Too Many", joka tosin loppuu liian aikaisin, juuri kun kappale on lähdössä lentoon! Mitä lie miksaaja ajatellut.
"Trick Of The Tail" on huippulevy myöskin. Ei yhtään heikkoa raitaa mukana!
"A Trick of the Tail" on tosiaan Genesiksen parhaita levyjä, aivan loistava alusta loppuun. "Wind & Wuthering" on myös hyvä, vaikka sen materiaali ei ole yhtä vahvaa. Mutta "One for the Vine" ja "Blood on the Rooftops" ovat hienoja.
"...And Then There Were Three..." on minun mielestäni vanhentunut huonommin... Sillä olisi kyllä ihan hyviä biisejä, jos vain soundi olisi edes vähän ajattomampi ("Burning Rope", "The Lady Lies", etc.).
"Duke" on sitten taas vähän parempi, vaikka en tykkää yhtään esim. "Misunderstanding"-biisistä. "Abacab" on samalla tasolla kuin "Duke". "Genesis"-levyllä ensimmäinen puoli on todella hyvä, mutta b-puoli on järkyttävän paljon huonompi. "Illegal Alien"... :roll:
Minä sanoisin, että Genesiksen ensimmäinen "oikeasti" huono levy oli "Invisible Touch."
...And Then There Were Threen ylidiskanttiset soundit toivottavasti tulevaisuudessa tullaan tukevoimaan jonkun remasterihärdellin yhteydessä.Toisaalta, olihan Selling Englandillakin järkyttävän ohut tuotanto, muttei se haittaa sitä faktaa että levy kuuluu ainakin minulla kaikkien aikojen rakkaimpiin levytyksiin.Enkä ole liene yksin tämän ajatuksen kanssa.
Monet syrjii Philin aikakautta, mutta itse pystyn nauttimaan kaikesta Genesis-tuotannosta. Tuli ostettua Genesiksen s/t ja täytyy kyllä mainita että on kyllä helvetin mukavan ja viihdyttävän kuullosta sähkörumpu/ kasari-sotkua. Parhaana Genesis levynä pidän kuitenkin Lamb Lies Downia.
Phil Collins roks, ok!
Pidän kovasti myös myöhemmästä pop-Genesiksestäkin.
Itse rankkaan Invisible Touchin Abacabin ja Genesiksen ohi...
Tonight x 3 , Domino, The Brazilian ja Land of Confusion ovat suosikit. Mama , Home By The Sea, Abacab, Dodo/Lurker, You Might Recall muita suosikkeja (0-luvun alulta.
Pidän tuotannosta ajalta 1975-1978, mutta Duke on kehno. Abacabissa on jotain hyvää, mutta sisältää paljon pieleen menneitä kokeiluja. Genesis-levy taas on aika hyvä, vain pari kehnompaa raitaa. Sen jälkeiset voikin unohtaa.
Melkein aina puhutaan Gabriel / Collins asettelusta ja unohdetaan aika ennen ja jälkeen Steve Hackett. Varmasti "Then there.." albumilla Hackettin vaikutus kuuluu vaikka ei levytykseen osallistunutkaan. Mielestäni Hackett oli Genesiksen keskeisin hahmo ja Thenin jälkeen alkoi bändin jyrkkä alamäki.
A Trick Of The Tail oli viimeinen jonka hankin.
There Must Be Some Kind of Mistake oli ainoa muu joka jäi mieleen, se toi mielikuvia.
Mielestäni Genesiksen paras tuotanto ajoittuu vuosille 1971-1976.
Foxtrotista Trick of the Tailiin on aivan loistavaa materiaalia. Nursery Cryme ja Wind & Wuthering mahtuvat vielä tuohon kastiin, vähän heikompana tosin. And Then There Were Three on kuitenkin jo selvästi hengettömämpää. Johtuuko sitten Hackettin lähdöstä, en tiedä. Genesis kuitenkin löysi hienosti uuden ilmeensä. Dukella on omat hyvät hetkensä, mutta Abacabin perkussiosoundit ovat jotain josta en pidä. Abacabilla on ihan ok kappaleita, mutta soundimaailma tökkii. Sääli. Tämän jälkeinen materiaali onkin sitten... ei minun makuuni enää yhtään.
On nuo kyllä selvästi huonompia kuin Gabrielin aikainen tuotanto, tosin eipä oo tullut mitään Genesistä pitkään aikaan kuunneltua.
Nursery Cryme ja Trespass on bändin parhaat.
Otsikon aikaväliltä puolestaan Wind and Wuthering. Gabrielin soolot kuiteski selvästi kiinnostavampia, tosin sen verran erilaista ettei vertailu ole kovin mielekästä.
Täytyypä vielä hehkuttaa Trick of the Tailia. Levy on todella hyvä kokonaisuus, jolta ei heikkoa biisiä löydy. :D
Mielestäni Hackett oli Genesiksen keskeisin hahmo.
Itse pitäisin Banksia ja Rutherfordia keskeisimpinä hahmoina, jo ihan sävellystyönkin perusteella. Toihan Steve tietenkin persoonallisen kitarasoundinsa bändiin.
"Duke" on suosikkini Gabrielin jälkeisistä levyistä. Biisit kuten "Behind The Lines", "Heathaze" ja "Man Of Our Times" kuuluvat mielestäni bändin parhaimmistoon.
"And Then There Was Three" on myös toinen hyvä levy. Tasaisen hyviä biisejä lähes jokainen.
Sensijaan Abacab on jo selkeästi heikompi puhumattakaan uudemmista.
Trick Of The Tail on hyvä. Wind & Wuthering selvästi heikompi.
... And Then There on kyllä aivan perseestä. Varmaan yksi vähiten soitettuja levyjä allekirjoittanen hyllyssä.
Uudemmista Genesís on ihan Ok kiekko. Home By The Sea ja Mama ovat hyviä biisejä.
Trick of the Tailin jälkeinen Genesis on minulle aika tuntematonta. Poikkeuksena Land of Confusion, mikä on ihan kuunneltava biisi. Myös niitä uudempia hirvityksiä on joskus joutunut kuuntelemaan, mutta onneksi ne ovat melkein huuhtoutuneet mielestä pois.
Pitäisi varmaan joskus uhkarohkeasti paneutua noihin Windiin, Andiin, Abacabiin ja Dukeen, ihan kokeilumielessä.
Wind & Wuthering on jo jonkin aikaa ollut oma Genesis-suosikkini. Levy soi hienoissa tunnelmissa alusta loppuun.
Hackett toimi ilmeisesti Genesisin jonkinlaisena skeidafiltterinä ja levyjen taso laskikin W&W:n jälkeen dramaattisesti. Levyille pääsi liikaa toisen luokan ja myöhemmin luokattomia sävellyksiä. Hackettin jälkeisistä levyistä Duke on sisältänyt eniten korvaa miellyttäviä hetkiä.
Joskus olisi mukava kuulla Seconds Out -live uudelleen masteroituna niin, että Hackettin osuus olisi nostettu normaalille tasolle muiden instrumenttien seuraan.
Täytyy ehkä tutustua Duke albumiin
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&uid=UIDMISS70312020911482122&sql=A6srb284c058a
Jos aletaan paskoista Genesiksistä puhumaan niin mites We Can't Dance? :D Täytyy tunnustaa, että tykkään Jesus He Knows Mesta ja I Can't Dancesta. Driving The Last Spike on myös kova!
Jesus He Knows Me on musiikillisesti kaamea, mutta sen sanoituksesta ei voi olla pitämättä. Varsinkin jos näkee vielä videon.
Wind & Wuthering on paikoitellen loistava, Duken alku on ihan ok, mutta muuten en oo pahemmin kuullut tai sitten en oo tykännyt.
Duken alku ja loppu ovat mainioita, mutta jotenkin kaikki siinä välissä laahaa. Levy ei oikein koskaan pääse lentoon ennen aivan loppua siis. Keskellä on vain tasapaksua jotain.
Trick Of The Tail on loistava levy, ehdottomasti yksi Genesiksen parhaimpia. Tailissa ei ole yhtään heikkoa raitaa vaan kokonaisuus on todella hieno ja eheä. Ja Collins laulaa hyvin! Siitä eteenpäin onkin sitten aika epätasaista. Wind & Wutheringilta löytyy aina monta loistobiisiä (etenkin One For The Vine), mutta myös aika keskinkertaista matskua. Ja levyn tuotanto on jotenkin kolkko. And Then There Were Threetä en ole kuullut vuosiin, mutta pitäisi sekin vihdoinkin hommata. Duke on varsin mainio ja soundi maailmakin paljon parempi kuin W&W:ssä. Huippubiisien (lähinnä pari ekaa ja pari vikaa) lisäksi levyllä on muutamia aika laimeita esityksiä jotka paljastavat karulla tavalla mitä on luvassa tulevaisuudessa. Abacab on aika epätasainen. Abacab, Me and Sarah Jane, Keep It Dark sekä Dodo/Lurker ovat mainioita kipaleita, mutta sitten toisaalta neljä viimeistä biisiä on aika kamalia. Genesis s/t onkin sitten selkeä askel hirvittävään 80-luvun pop-vaiheeseen. Ainoat hyvät kappaleet on oikeastaan Mama ja Home By The Sea. Illegal Alien ja Just Job To Do ovat suorastaan oksettavia. Invisible Touchissa peli oli sitten menetetty lopullisesti ja se onkin kokonaisuudessaan varsin puistattava levy vaikka livenä muutama kappaleista herääkin eloon. Mihin kammottavalla tuotannolla siunattu studiolevy ei pystynyt. We Can´t Dance on lähinnä tylsä vaikka muutama biisi (erityisesti Jesus, I Can't Dance) onnistuukin ärsyttämään aika helvetisti. We Can't Dancen jälkeen jopa keskinkertaisuus nimeltä Calling All Stations kuulostaa hyvältä. Normaali-olosuhteissa ei.
Jos pitäisi laittaa Collins-aikaiset studiolevyt paremmuusjärjestykseen niin minun lista:
1.A Trick of the Tail
2.Wind and Wuthering
3.Duke
4.Invisible Touch
5.And Then there Were Three
6.Abacab
7.Genesis
8.We Can't Dance
Hyllystä löytyy tuotanto ekasta sinne Genesis-levyyn asti, vähimmälle kuuntelulle on jääny And Then There Were Three, Duke ja Abacab. Tai no ei kyllä Lambiakaan oo kauheesti jaksanu ;)
Lambhan on bändin paras. Siihen ei tunnu kyllästyvän koskaan kuten minulle on vähän käynyt esim. Selling Englandin kanssa.
Lamb on pikku neoproggareiden raamattu. :P
Lamb on pikku neoproggareiden raamattu. :P
Jep, kyllähän Lamb varmaan on eniten neoprogeen vaikuttanut yksittäinen levy. Toisaalta Genesis on muutenkin se bändi josta neoproge-bändit ovat eniten ammentaneet vaikutteita.
Omassa Genesis-suosikit top 5:sessa ovat Selling,Lamb,Trick,...And Then ja ehkä Foxtrot.Nursery Cryme ja Foxtrot ovat vähän turhankin yliarvostettuja kiekkoja bändin tuotannosta(mielestäni).Noista kahdesta olisi saanut loistavan yhden levyn"paskafiltterin" läpi.Anyway, hyviä kiekkoja, mutta häviävät Lambille ja Sellingille kun Savon akat tappelussa.
The Lamb Lies Down on Broadway ja Selling England by the Pound ovat kumpikin mestariteoksia. Hienoja ovat muutkin Gabriel-ajan Genesis-levyt.
Parjatulla Invisible Touch -levyllä on yksi fantastinen biisi: The Brazilian.
Pistänpä huvin ja urheilun vuoksi studioalbumit järjestykseen:
1. Lamb Lies Down On Broadway
2. Foxtrot
3. Selling England By The Pound
4. Trick Of The Tail
5. Nursery Cryme
6. Tresspass
7. Duke
8. Wind & Wuthering
9 Abacab
10. And Then There Were Three
11. Genesis
12. Calling All Stations
13. We Can't Dance
14. From Genesis To Revelation
15. Invisible Touch
Olikohan siinä kaikki?
Lamb on pikku neoproggareiden raamattu. :P
Neoproge? Koskaan en ole tuommosesta termistä kuullut, mitäköhän sillä itseasiassa tarkoitetaan?
Neoproge? Koskaan en ole tuommosesta termistä kuullut, mitäköhän sillä itseasiassa tarkoitetaan?
Lähinnä 80-luvun alussa syntyneitä bändejä jotka ottivat vaikutteita 70-luvun progehirmuilta (etenkin Genesikseltä) ja usein pelkistivät homman lähes pop-musiikiksi.. Kuuluisimpia neoproge-bändejä on varmaankin Marillion, IQ, Pallas, Pendragon ja Arena.
Itse olen suurpiirteinen ja lasken neoprogeen kaikki 70-luvun jälkeen ilmestyneet, selvästi 60-70-luvun progesta vaikutteita ottaneet uusioprogebändit ja -artistit. Tuohon, usein kirosanana käytettyyn genreen putoavat myös Anekdotenit, Änglagårdit, Echolynit ja muut vastaavat.
Listasin noi Collins ajan levyt aiemmin. Gabriel ajan levyt:
1.Selling England
2.The Lamb
3.Foxtrot
4.Nursery Cryme
5.Trespass
6.From Genesis...
Calling All Stations on samalla viivalla Banksin ja Rutherfordin
80-luvun soolomatskun kanssa...
Itse olen suurpiirteinen ja lasken neoprogeen kaikki 70-luvun jälkeen ilmestyneet, selvästi 60-70-luvun progesta vaikutteita ottaneet uusioprogebändit ja -artistit. Tuohon, usein kirosanana käytettyyn genreen putoavat myös Anekdotenit, Änglagårdit, Echolynit ja muut vastaavat.
Tuo ei ole kuitenkaan universaali tapa. :wink:
Kuinka ollakkaan, koneessa soi juuri tämä kokoelma 81-83, kun luen tätä ketjua. Mielestäni levyt ennen Abacabia ovat ihan jees. Siellä on tietysti niitä "singlelohkaisuja", mutta on myös ihan kunnon biisejäkin. Abacabilla sitten vähän kokeiltiin, mitä ne listat kestää ja kun tulos oli havaittavissa hyväksi (ainakin pankissa), niin jatkoa vaan. Onahn Genesiksellä, Invisible Touchilla ja We Can´t Dancella toki muutama kunnon biisi, mutta enimmäkseen ne muodostuvat näistä "singlelohkaisuista", joita on sitten vaikka tehty pitemmistäkin originaaleista. Sitä en ihan aina ymmärrä, että KAIKKI haukkuu Calling All Stationsin huonoksi levyksi. Onhan siinäkin pari "singleä", mutta kyllä se kokonaisuutena pesee nämä pari aikaisempaa tuotosta. Onhan tässä taustalla pyörivällä kokoelmalla kuitenkin ABACAB ja FIRTH OF FIFTH live-versioina, joten sekin puolustaa paikkaansa kokoelmassa.
Kuuntelimpas Abacabin, edukseen erottuvat Abacab, Dodo/Lurker ja Who Dunnit?, joista viimeksi mainittu kuulosti joskus muinoin melko kauheelta ;)
Who Dunnit?, joista viimeksi mainittu kuulosti joskus muinoin melko kauheelta ;)
Kyllähän se järkyttävä on vieläkin, Me And Sarah Jane on paljon parempi. :wink:Katsastin niitä sitten kaupassa, ja ei se Duke oikein tuntunut kovin erikoiselta. Hankin sitten sen kokoelman, jossa on 2 Peter Gabriel raitaa. Kuuntelin sitä parin tunnin matkalla, ihan tuttuja kaikki hitit. Pidän CDtä autossa, ei tartte häiritä satunnaisia matkustajia omalla kummalla musiikilla vaan tällä. Ajaessa 2 tuntia muut nukahtivat ja laitin sitten Trick of The TAil soimaan, mutta oli siinä pisteessä liian nukuttavaa. Pistin Who kokoelman soimaan ja pysyin hereillä, olin siis kuski. ;)
Classic Rock Productions muuten julkaisi vast'ikään tämän topicin mukaisen dokumentti-DVD:n Genesikseltä, keskittyen siis vuosiin 1975-1980. Levy sisältää asiaankuulumattomien ihmisten kyseenalaisilla analyyseilla brutaalisti hajotettua konsertti- ja kiertuemateriaalia. Livepätkät ovat kyllä ihan mielenkiintoisia, mutta olisin kernaasti suonut, että ne olisi pidetty kokonaisena keikkana tai edes kokonaisina biiseinä. Materiaalia siihen olisi varmaan ollut olemassa. Analyysit olisi voinut jättää omaksi osiokseen. Bonuksena levyllä on pari ihan mukavaa Steve Hackettin livebiisiä (Genesistä ja Steven omaa) vuodelta 1990. Tosi fani saa kyllä tästäkin tallenteesta jonkinlaista nautintoa.
The Book Of Genesis-Dvd oli myös mauttomasti leikelty tekele herkullisista otoksista.Jospa sekin päivä koittaisi kun noita keikkoja nähtäisiin kokonaisuutena.Lambkin on kyllä kuvattu, mutta missä lie kelat??? :x
Peter Gabrielin todistuksen mukaan Lambia ei ole kuvattu. Jotain pätkiä on olemassa mutta ei edes kokonaisia biisejä.
Kuuntelin tässä taannoin paljon wanhaa Genesistä monien, monien vuosien jälkeen. Kyllä tuo "Seconds out" live toimii edelleenkin, kaunista kaunista. Supper's ready on hieno biisi.
Wind and wuthering ja Selling England by the pound ovat studiomatskusta edelleen ne toimivimmat. Lamb on ajoittain loistava (Carpet crawl, Anyway ym.) mutta en koskaan ole pitänyt tuota levyä niin mestarillisena kuin monet muut.
Joo, ja uudemmasta tuotannosta "And then there were three" ja Mama-levy toimivat edelleen. "Invisible touch":kin on mainettaan parempi poplevy. Abacab ja Duke taas kuulostivat yhtä huonoilta kuin silloin joskus ennen. Olen varmaan monen silmissä moukka kun en varauksettomasti pidä yhdestäkään Peter Gabrielin soololevystä, vaikka suurimman osan omistankin. Kuuntelin "US":n tänään ja sehän on suorastaan TYLSÄ! Samanlaista tekotaiteellista vätystelyä kuin uusi Marillion.
Tarkoituksella jätin quouttaamatta nuo kommentit Gabrielin soololevyistä. Mieshän (?) oli niitä kirjoittaessaan selvästi kännissä!
Onko Gabrielin sukupuolesta todellakin jotain epäselvyyttä?
Itse olen pitänyt erittäin paljon And then there -levyn Scenes of a Night's dream -kappaleesta. Siinä on sellaista irtonaista iloista meininkiä, kun taas muuten levy poikkeaa tuosta biisistä tunnelmaltaan. Oikein hyvä levy kuitenkin kaiken kaikkiaan.
Sagan The Perfectionist ja Marillionin Just for the record tuo jotenkin samankaltaiset tunnelmat kuin Scenes vaikka biiseillä ei olekaan mitään yhteistä.