IQ - Dark Matter
Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten (8 kommenttia)
Tämä vuosi on ollut toistaiseksi hyvä neo-proge koulukunnan alkuperäisille bändeille. Ensin Marillion julkaisee vahvimman (no Anoraknophobia oli myös hyvä) albuminsa ties kuinka pitkään aikaan ja nyt vastikaan ilmestynyt IQ:n uutuus Dark Matter on myös taattua laatua. Siinä missä Marillionin Marbles sulauttaa ensimmäistä kertaa modernit rumpuluupit ja muut kikat sulavasti bändin omaan ilmaisuun ja täten onnistuu uusiutumaan niin IQ jatkaa omalla tutulla tyylillään eli perinteisen sinfonisen progen parissa. Dark Matter ei tuo juuri mitään uutta tai mullistavaa IQ:n diskografiaan tai etenkään proge-genreen. Biisit ovat kuitenkin hyviä, soitto vahvaa (IQ:n soittajat ovat mielestäni tasokkaimpia kaikista neo-proge bändeistä) ja tuotanto modernin napakka mikä estää levyä kuulostamasta pelkältä muinaismuistolta.
Suurin ero bändin vanhaan sointiin on se, että Martin Orford on siirtynyt käyttämään aikaisempien digitaalisoundien sijasta vanhemmalta kuulostavia soundeja. Eli soitossa kuuluu enemmän Hammond, Mellotron ja Moog-sävyjä. Kalusto on tosin uutta joten kyse on vain noiden vanhojen soitinten emuloinnista. Orford pääsee muutenkin loistamaan levyllä aika hyvin ja kosketinsoitin painotteisesta progesta nauttiville levyllä onkin paljon tarjottavanaan.
Viimeinen kappale on lähes 25 minuuttia pitkä järkäle joka on enemmän kuin vähän velkaa Genesiksen Suppers Readylle. Onneksi IQ kuitenkin onnistuu hommassa huomattavasti paremmin kuin Marillion Grendelillä aikoinaan ja kappale on oikeasti varsin hyvä, vaikkei omaperäisyydestä kovin korkeita pisteitä voikaan myöntää. Pienenä ongelmana levyllä on se, että bändillä on ollut vaikeuksia luoda kunnon lopetuksia biiseille. Ne joko katkevat kuin seinään tai feidautuvat antiklimaattisesti kaukaisuuteen.
IQ on bändi joka on pystynyt pitämään tason jatkuvasti (levyjä joissa laujaja Peter Nichols ei ole mukana en ole tosin kuullut) yllättävän korkeana. Osa syy tähän on varmaan siinä, että vain kosketin soittaja Orford on kokopäiväinen muusikko joten paineita keskinkertaisen materiaalin joka vuosittaiseen julkaisuun (vrt The Flower Kings) ei ole. Dark Matter ei yllä aivan samalle tasolle kuin bändin parhaana pitämäni edellinen julkaisu The Seventh House. Biisit eivät ole aivan yhtä vahvoja eikä Peter Nicholsonin laulussa ja sanoituksissa ole yhtä vahvaa tunnelatausta. Toisaalta tässä on klassisella tavalla progempi ja ehkä perinteisempi IQ soundi joten bändin vanhat fanit varmasti tykkäävät. Uusia ystäviä tällä levyllä tuskin juuri käännytetään.
Ääninäytteitä: http://www.gep.co.uk/iq/index.html
Arvosteluja: http://www.dprp.net/reviews/200436.html
http://www.prog-nose.org/engels/albums_2004/iq_dark_matter.htm
Suurin ero bändin vanhaan sointiin on se, että Martin Orford on siirtynyt käyttämään aikaisempien digitaalisoundien sijasta vanhemmalta kuulostavia soundeja. Eli soitossa kuuluu enemmän Hammond, Mellotron ja Moog-sävyjä. Kalusto on tosin uutta joten kyse on vain noiden vanhojen soitinten emuloinnista. Orford pääsee muutenkin loistamaan levyllä aika hyvin ja kosketinsoitin painotteisesta progesta nauttiville levyllä onkin paljon tarjottavanaan.
Viimeinen kappale on lähes 25 minuuttia pitkä järkäle joka on enemmän kuin vähän velkaa Genesiksen Suppers Readylle. Onneksi IQ kuitenkin onnistuu hommassa huomattavasti paremmin kuin Marillion Grendelillä aikoinaan ja kappale on oikeasti varsin hyvä, vaikkei omaperäisyydestä kovin korkeita pisteitä voikaan myöntää. Pienenä ongelmana levyllä on se, että bändillä on ollut vaikeuksia luoda kunnon lopetuksia biiseille. Ne joko katkevat kuin seinään tai feidautuvat antiklimaattisesti kaukaisuuteen.
IQ on bändi joka on pystynyt pitämään tason jatkuvasti (levyjä joissa laujaja Peter Nichols ei ole mukana en ole tosin kuullut) yllättävän korkeana. Osa syy tähän on varmaan siinä, että vain kosketin soittaja Orford on kokopäiväinen muusikko joten paineita keskinkertaisen materiaalin joka vuosittaiseen julkaisuun (vrt The Flower Kings) ei ole. Dark Matter ei yllä aivan samalle tasolle kuin bändin parhaana pitämäni edellinen julkaisu The Seventh House. Biisit eivät ole aivan yhtä vahvoja eikä Peter Nicholsonin laulussa ja sanoituksissa ole yhtä vahvaa tunnelatausta. Toisaalta tässä on klassisella tavalla progempi ja ehkä perinteisempi IQ soundi joten bändin vanhat fanit varmasti tykkäävät. Uusia ystäviä tällä levyllä tuskin juuri käännytetään.
Ääninäytteitä: http://www.gep.co.uk/iq/index.html
Arvosteluja: http://www.dprp.net/reviews/200436.html
http://www.prog-nose.org/engels/albums_2004/iq_dark_matter.htm
+/- saldo : 0 | Tweet
Eikös tämänkin ois voinu postata arvostelu-osastolle?
Kuulostaa kyllä hyvältä! Täytyy vissiin pistää tämäkin levy hankintaan pikku hiljaa! En olekaan aiemmin tästä orkesterista edellisten kokemusteni perusteella ihmeemmin innostunut, mutta nyt kuulostaa paremmalta! Kuuntelin kaikki viisi näytettä, joista ainoastaan tuo "Harvest of souls" oli sellaista, joka ei minun korvaani oikein istu. Muut neljä näytettä kyllä antoivat hyvän vaikutelman. Kiitoksia vihjeestä!
:wink:
Dark Matter ei yllä aivan samalle tasolle kuin bändin parhaana pitämäni edellinen julkaisu The Seventh House.
Dark Matter on jatkoa IQ:n yritysten sarjalle tavoittaa Ever-levyn tuoreus ja raikkaus. Tällä kertaa yli mennään rimaa hipoen, mutta jonkin aikaa kannattimilla pompittuaan rima päättää pudota. The Seventh House -levystä Dark Matter vääntää kuitenkin ylivoimaisen pistevoiton, sillä levyt painivat aivan eri sarjoissa. Kuka sanoikaan, että musiikissa ei ole kysymys urheilusuorituksesta?
Dark Matterin huiput eivät ole ehkä yhtä korkealla kuin Everin, mutta toisaalta se on tasaisempi kokonaisuus. The Seventh Housen se kyllä voittaa. Yhtye on oikeilla jäljillä korostaessaan "synkkää" puoltansa, mutta tietty varman päälle pelaamisen tuntu kuultaa läpi, eli liian kauas tutuista syntikkalurituksista ja riffeistä ei uskalleta mennä. No, sehän on osa yhtyeen viehätystä, ja ainakin melodiat ja soitto on vahvaa.
Suurin ongelma on ehkä "Harvest of Souls", sillä tässä yhtye taas menee väkinäisesti läpi eri osioiden päästäkseen siihen ennalta arvattavaan "sinfoniseen lopetukseen". Hyviä osia, keskinkertainen kokonaisuus. IQ onnistui tällaisessa jo "The Last Human Gatewaylla", ei heidän enää tarvitsisi tuottaa heikompilaatuisia toisintoja.
En pysty käsittämään miksei The Seventh Housesta pidetä. Selkeästi paras kuulemani levy IQ:lta.
En pysty käsittämään miksei The Seventh Housesta pidetä. Selkeästi paras kuulemani levy IQ:lta.
Kyllä me siitä pidetään, halutaan vain ärsyttää sua. :D
Ei, kyllä siitä pidän, mutta jotenkin biisit eivät ole, paria poikkeusta lukuunottamatta, niin vahvoja kuin esim. Subterranealla. Makuasia kai tämäkin. Olen jo itse aiemmin ilmaissut hämmennykseni Everin suosiosta, joten antaa olla.
Subterranea on mainio levy mutta kyllä siinä on minusta huomattavasti enemmän (jopa suhteellisesti) täytebiisejä ja muuten vaan ei niin ihmeellisiä renkutuksia kuin The Seventh Housella.
No makuasioitahan nämä tosiaan ovat, mutta olen huomannut yleisemminkin että The Seventh Housea usein väheksytään joten jäänen tässä asiassa vähemmistöön.
En pysty käsittämään miksei The Seventh Housesta pidetä. Selkeästi paras kuulemani levy IQ:lta.
Myös minun suosikkini.
Uutta en ole vielä ostanut, mutta eiköhän sen seuraavan levytilauksen yhteydessä voisi hankkia kuunneltavaksi.