Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

5 parasta keikka

pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten (47 kommenttia)
Puhutaan hieman musiikistakin välillä.

Eli mitkä ovat sinun elämäsi 5 parasta konserttia ikinä, pienin perusteluin jos niitä on. Listan ei tarvitse olla paremmuusjärjestyksessä, sillä vaikea kokemuksia listata sellaisessa.

Minun listani:

1. Deep Purple: Vanha Jäähalli 1972
-räkänokkana ymmärsin tällaiseen menneä. Lujaa soittivat ja lämppärinä ihan Arto Sotavalta. Ostin juuri DVDn joka on Kööpenhaminassa kuvattu pari päivää myöhemmin. Ja löysin sattumalta bootlegin jossa on Hesan keikka, mutta ääni on nin niin paska.

2. Frank Zappa: Finlandia-talo 1973
-liput oli loppuunmyyty mutta kaverin siskon äiti ei häntä päästänyt huumekonserttiin joten sain lipun ostettua. George Duke ja Jean-Luc Ponty bändissä. Löysin Tukholmassa samalla kierueella tehdyn TV-taltioinnin josta kiva muistella kadonnutta nuoruutta.

3. Sun Ra: Tukholmassa 1980 luvun alussa
-oli niin intensiivistä että hengitys taisi lamaantua ihan vähäksi aikaa.

4. Avanti soittamassa Arvo Pärtin Tabula Rasaa Porvoon pikkukirkossa 1986
-hetken olin uskonnollinen mies

5. Circle Tavastialla heinäkuussa 2001
-kaverin kanssa menimme Runeberg-laivalla Hesaan, taskumatista vodkaa iltatuulessa, kapakoiden kautta Tavastialle jossa Lehtisalo taas kerran sai minut itkemään ja nauramaan ilsota ja ekstaasista.

Bubbling under:
Cecil Taylor Pori Jazzissa
Steve Reich Sibelius Akatemiassa 1985
Nusrat Fateh Ali Khan Vanhalla
Tricky Vanhalla
Massive Attack Huvilateltassa

Eli sellaiset

+/- saldo : 0 |

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Marillion: China Teatern, Tukholma, 12.5.2004

    Marillion Marbles-kiertueella upeassa China Teaternissa Tukholmassa. Tämä on kyllä paras näkemäni keikka ikinä.

    Rush: Wembley Arena, Lontoo, 8.9.2004

    Samana vuonna tuli nähtyä ikiaikain suosikkini Rush, ja vielä Wembley-areenalla. Hurmoksellinen pyhiinvaellusmatkahan tämäkin oli, mitä sitä enempää selittelemään. Kaljaa sai juoda katsomossa. Sekin oli positiivista.

    Porcupine Tree: 013 / Tilburg, Hollanti, 04.12.2005

    Tuoreimmista suosikkibändeistäni yllätti Porcupine Tree aivan erinomaisella keikallaan viime vuonna. Voitte varmaan siitä uudelta DVD:ltä katsoa tunnelmat, setti oli aika lailla samanlainen. 013 on hyvä keikkapaikka.

    Metallica & Queensrÿche, Helsingin jäähalli, 15.10.1988

    Tämä oli nuorelle miehelle melkoinen elämys, tukka heilui ja tunnelma oli katossa. Ei ole sen koommin Metallica keikoillaan tosin säväyttänyt, viimeinen kokemus oli Oulunkylän ulkoilmakonsertti vuonna 1993, ja se oli aivan paska.

    Opeth: Tavastia, Helsinki 23.9.2005

    Jälleen kerran tuoreemmasta päästä keikka, joka pääsi top-viisikkoon. Järjettömän hyvä meininki. Erinomaista soittoa. Loistavat biisit. Mikäs siinä.

    Bubbling under:

    Fishbone: Nosturi, 9.11.2002
    Brian Setzer: Kulttuuritalo, 12.10.2001
    Depeche Mode: Hartwall Areena 9.9.1998
    Dream Theater: Kulttuuritalo, 4.3.1998
    Prodigy: Vanha Yo-talo, joskus 1994
    Faith No More: Nummirock, 22.6.1990
    Fish: Tavastia, 28.09.2006
    The Church, Vanha Yo-talo, joskus 1994

    Onhan noita... Pirusti on omasta mielestä hyviä keikkoja nähtynä oikeastaan. Tosi paskoja keikkoja ei tule kuin muutama mieleen, mm. Ken Hensley, Pearl Jam, Metallica.

    Uni kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Paremmuusjärjestys siis romukoppaan:

    Camel - Varsova -97
    Latimer ja kumppanit kiskaisi Harbour of Tears- kiertueella semmoisen 3,5h setin että hetkeen ei pystynyt sanomaan mitään vaan piti ihan hiljaa juoda olutta

    Pink Floyd - Göteborg -94
    No, Pulse-kiertuehan nyt oli musiikillisesti mitä oli mutta show oli luonnollisesti ISO. Ja olihan Gilmouria kiva kuunnella livenä edes kerran eläessään.

    Kingston Wall - Tavastia -94
    Pilvenpolttajien muodostaman usvan läpi näkyi kova veto Tri-logy- levyn kiertueen avauskeikalla.

    Blackmore's Night - Kulttuuritalo -04
    Riku kummallisissa trikoissaan oli kieltämättä hieman koominen näky mutta musiikki oli mahtavaa. Ja kyllähän Candicea sekä Sisters of the Mooneja katseli mielellään.. :D

    California Guitar Trio - Varsova -96
    En ollut koskaan kuullutkaan herroista mutta vetäisivät lämppärinä semmoisen setin, että hohhoijaa. Siinä jäi pääartisti mielestäni kakkoseksi joka sentään oli King Crimson..

    Bubbling under:
    Pär Lindh Project - Otaniemi -99 (tämä olisi oikeastaan kuulunut tuonne ylemmäksi mutta kun vain 5 sai laittaa. Eka kuulemani keikka oli liki uskonnollinen kokemus.)
    Jethro Tull - Kulttuuritalo -01
    Von Hertzen Brothers - Puistoblues -06
    Ken Hensley - Raumanlinna -02 (huomattavasti pirteämpi kuin Uriah Heep)
    Bad Religion - Provinssi 93

    spiralake kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    King Crimson Helsingissä 03
    Kylmiä väreitä ja värikkäitä kylmyjä.

    Van Der Graaf Generatorin comeback-keikka Lontoossa 05
    Oujee hyvä maku jäi vaikka paikka ois voinukkin olla vähän lähempänä.

    Yes Helsingissä 03(?)
    Varsinkin Jonin hienot vaatteet <3

    James Taylor Quartet Pori jazzeilla 05
    Hyvä meno oli. Hammondit pörisi hienosti korvissa.

    Fonal-ilta at Päiväkoti, Turku 06
    Tv-resistori oli mukava yllätys ja Risto räjäytti potin täysillä. Uskomaton livebändi.

    Greeny kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Blues Section Kirjaslammen lavalla -68
    Hasse Walli hirveessä Hendrix -vedossa ja Sarmanto bassossa kuin Jaco Pastorius parhaimmillaan.

    Dr. Feelgood Jäähallissa -77
    Legendaarisen kokoonpanon komea keikka ja Wilkon piukka lavaliikunta.

    Lionel Hampton Pori Jazzissa -79
    Ankara vesisade ja jengi hyppi penkeillä - aivan tajuttoman hirvee meno porijatsissa.

    Johnny Winter Kööpenhaminassa -79
    Valkotornaado veti ainakin kolme tuntia ja kerrankin mukana kunnon bändi, yleensähän ukko kiertää triolla.

    Sielun Veljet Tukholmassa -86
    Veljet heitti äärimmäisen rajun keikan punkkareiden valtaamassa pienessä omakotitalossa. Svedupellet aivan tutkalla

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Satunnaisessa järjestyksessä, vuosiluvut voi heittää:

    Frank Zappa, Helsingin jäähalli - 88
    Juuri niin sanoinkuvaamaton show kuin voi kuvitella. Soittivat ensin pari tuntia, Frank kiitti ja poistuessaan lavalta näytti vähän kummastuneelta koska yleisö oli niin hiljaa.... todellisuudessa kaikki vain haukkoivat henkeään ja sen tehtyään alkoi mieletön huutaminen ja tömistely! Kesti hemmetin kauan (siltä se ainakin tuntui) kunnes FZ tuli virne naamallaan takaisin ja sanoi: "OK, now we start to play some music!". Keikkaa jatkui vielä 1 1/2 tuntia sen jälkeen.

    Hedningarna, Tavastia -94
    Noitarumpuja, "uhrisavuja", ekstaattista meininkiä. Ylipapittarena Sanna Kurki-Suonio joka muuntautui jumalaisesta seireenistä noidaksi silloin kun halusi.

    Banco Del Mutuo Soccorso, Firenze, Italia -99
    Nähdä Banco elokuisessa illassa ulkoilmakonsertissa soittamassa pääosin 70 -luvun klassikoitaan. Silloin kaikki oli täydellistä!

    Marillion, Tavastia -94
    Brave -kiertue, soittivat sen kokonaan. En ole koskaan kuullut Tavalla parempia soundeja ja se on paljon se! Hogarth ällistytti lavakarismallaan. Huikea keikka! Lupasivat tulla takaisin, eipä ole näkynyt...

    Höyry Kone, Tukholma, -97
    2 päiväiset festarit, Kone pesi kaikki muut(Bondage Fruitia en tosin nähnyt ja harmittaa vieläkin) . Mukana myös The Flower Kings ja paljon muuta. Lehtipuu oli todella vedossa!

    Bubbling under:
    Wigujen Light Ages -kiertue räjäytti tajunnan. Niiltä ei todellakaan osannut odottaa mitään pitkän tauon jälkeen. Isildur's Bane ja After Crying Mexicalissa Meksikossa v. 2000, Peter Gabriel 80 -luvulla Helsingissä ja pari vuotta sitten Tukholmassa, Rush Tukholmassa, Ruisrockissa Bowie, Neil Young, Jethro Tull...Pekka Pohjola Tavastialla lukuisia kertoja 80 -luvulla...

    Ehkäpä huomenna tulee yksi lisää: Von Hertzen Brothers Tavastialla..

    edit: lukihäröilyä..

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Cecil Taylorista olen hieman kateellinen pinulkille.

    Mitähän konsertteja tähän laittaisi.. Nöyryytyksen uhallakin on pakko mainita Scorpions jäähallissa vuonna -90 tai -91. Se oli ensimmäinen "iso" keikka, missä olin. Piti opettajaltakin pyytää lupa olla pois koulusta. Sen mielestä olin ilmeisesti menossa palvomaan saatanaa. Varsinkin kun siskoni oli muutama vuosi aiemmin mennyt Kissin keikalle, ja opettaja oli sama.

    Muita:

    Haikara Semifinalissa joskus

    Roger Waters Hartwallissa muutama vuosi sitten. Olisin jopa ylettänyt sylkäisemään Rogeria kasvoihin.

    Gong Imatralla. Aika sumuista meininkiä. Gilli ei tosin ollut kovin hyvä.

    Mayhem Tavastialla jotain viisi vuotta sitten.

    Bill Bruford Keitelejazzissa.

    Magma Savoyssa.

    Bob Dylan Porissa joskus kymmenen vuotta sitten.

    Tuli hieman ylimääräisiäkin, mutta ketään ei varmaan haittaa eikä kiinnosta.

    Uni kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Gong Imatralla. Aika sumuista meininkiä. Gilli ei tosin ollut kovin hyvä.


    Perhana tuon ehdin jo unohtaa. Se tosiaan oli aika mainio keikka. Daevidin kuteet oli hienot!

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Marillion, Tavastia -94
    Brave -kiertue, soittivat sen kokonaan. En ole koskaan kuullut Tavalla parempia soundeja ja se on paljon se! Hogarth ällistytti lavakarismallaan. Huikea keikka! Lupasivat tulla takaisin, eipä ole näkynyt... [/quote]

    Tuosta Hogarthin lavakarismasta olen itsekin vaahdonnut, mutta ei sitä kukaan näytä noteeraavan, ennenkuin itse näkee. Ilmiömäinen kyky yhdellä miehellä vangita koko tunnelma näppeihinsä.

    [quote]
    Ehkäpä huomenna tulee yksi lisää: Von Hertzen Brothers Tavastialla..


    Viimeviikkoisen perusteella sanoisin tosiaan, että varmasti tulee hyvä keikka!

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    1. Rush Globenissa 29.9.2004
    2. -
    3. -
    4. -
    5. Oma kulta laulamassa karaokea joskus jossakin

    Kun 15-vuoden Rush-historian jälkeen matkustaa ulkomaille näkemään lempparinsa livenä, odotukset ovat hirveän korkealla. Se, että bändi ei ainoastaan vastaa odotuksia vaan ylittää ne, on pieni ihme. En usko että tunnetasolla mikään ylittää tuota Rush-keikkaa koskaan, juuri tuon pitkän odotuksen takia. Korkeintaan jollakin h-Marillionilla on siihen pienen pienet mahdollisuudet. Nykyään en enää hirveästi Rushia edes kuuntele mutta nämä uudemmat tuttavuudet (PT ym.) ovat tosiaan niin uusia tuttavuuksia: niitä ei kuunneltu kuulokkeilla teini-iässä läpi yön.

    JiiPee kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    1. Rush - Globen 2004
    Settilista ei ollut täysin mieleinen, mutta veret seisauttava keikka se oli... ja kokemus. Rushistahan on täälläkin jauhettu kyllästymiseen asti, mutta onhan se helvetillinen livebändi.

    2. Pink Floyd - Lahti 1989
    Nuo valot vilkkuvat vieläkin silmissä. Minusta "Momentary" on paljon mainettaan parempi Pink Floyd-albumi. Sorrow ja On the Turning Away jäivät mieleen unohtumattomina.

    3. Yes - Wanha Helsingin Jäähalli - 2004 (kai?)
    Yleisöä ei ollut kuin muutama tuhat, mutta ukkelit vetivät silti uskomattoman shown. Howe oli maaginen, ja Starship Trooper mieletön. Minusta paljon parempi keikka, kun tuo Hartwallilla soitettu aikaisempi.

    4. Roger Waters - Hartwall Areena 2002 (kai?)
    Suurena "Amused to Death" albumin fanina oli hieno kokemus nähdä nuo soolobiisit livenä. Vanhat Pink Floyd-klassikot sen sijaan tuntuivat välillä hieman tylsiltä.

    5. Fish - Tavastia 2006
    En oikein tiennyt, mitä tuolta olisi odottanut... mutta Fish täytti kaikki odotukset, ja enemmänkin.

    Bändit jotka haluaisin nähdä livenä: Dave Matthews Band, Marillion (Hogarth) nähdäkseni onko hypetyksen arvoinen... ja EHDOTTOMASTI Camel! Toivottavasti saataisiin Camel kerran Suomeen. Ainakin Tavastia täyttyisi varmasti!

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tämmösiä tulee äkkiä mieleen....

    RON GEESIN & SAMLA MAMMAS MANNA
    ...Lappeenrannan VPK-talolla, Pumpussa, kauan sitten 70-luvulla...

    EINSTURZENDE NEUBAUTEN
    ...Lepakossa kauan sitten 80-luvulla...

    NICO & SANAIRAMD
    ...Nää oli joskus samoihin aikoihin kuin ed. tuolla Tavastialla, muistaakseni. Bändin
    nimi oli tuo julisteessa, Samarkand ilmoituksessa...

    WIGWAM
    ...Ravintola Kleopatra, LPR, 06.04.93... noiks se oli? NE oli kuitenkin tullu takaisin &
    tää oli Uuden Levyn julkaisukiertue. Oi onnea!

    DDT, TEQUILAJAZZZ & CLEANING WOMEN
    ...Nosturissa joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Tusovkarock.

    ...hulvattomia keikkakokemuksia on myös esmes Pietarilaisista rock-kellareista,
    etenkin Molokosta (R.I.P.) ja Art Klinikistä (R.I.P.), joissa oon nähnyt monta tuntematonta
    mutta mielenkiintoista orkesteria, esmes Babslein....

    ...ekoja keikkakokemuksia mitä muistan, oli LPR:n kesäteatterilla parina kesänä pidetyt konsertit, siellä oli Sukellusvene, Isokynä, Badding & Hurriganes...

    kite kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ei järjestyksessä.

    Peter Gabriel, Tukholma 2003
    U2, Helsinki 1997
    Paul McCartney, Helsinki 2004
    Roger Waters, Helsinki 2002
    Procol Harum, Järvenpää 2006

    Peter Gabrielin konsertti on ehkä toistaiseksi ollut jokseenkin vaikuttavin. Muutoin kyllä kaikki mainitut ovat omalla tavallaan yhtä tärkeitä. Myös nämä:

    The Band, Järvenpää 1996
    Fish, Tavastia 2006
    Yes, Helsinki 2004

    Ja muitakin on. Ylipäänsä taitaisi olla helpompaa listata huonot keikat...

    JiiPee kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    oho.. vahinkoposti. Piti vastata toiseen ketjuun.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yes: Open Your Eyes-kiertue 1998, Hammersmith Odeon Theatre, Lontoo
    OYE on kehnohko levy, mutta kiertue oli kova ainakin tuon keikan perusteella. Loistava settilista (mm Awaken ja Heart Of The Sunrise), energistä soittoa ja hemmetin hyvät soundit. Molemmat Yesin Suomen konsertitkin oli hyviä, mutta kyllä tästä jäi parhaat muistot. Odotukset oli kovat, mutta Yes lunasti ne täysin ja ylikin.

    KTU: Nosturi 2004
    Tämä keikka yllätti ihan puun takaa. Täysin vieraita biisejä (jopa bändille koska improvisaatiolla oli tärkeä rooli), mutta bändin huikea voima löi kuin halolla päähän.

    Magma: Savoy 2004

    Enpä olisi koskaan uskonut että näen Magman livenä. Ja vielä Suomessa! Todella intensiivinen keikka jonka jännite kesti upeasti niiden kahden tunnin mittaisen biisin ajan mitä Magma soitti. :)

    Roger Waters: Hartwall Areena 2002

    Hieno show ja hienoja biisejä. Etenkin Watersin soolobiisit toimivat mahtavasti. Soundit olivat myös loistavat.

    King Crimson: Finlandia Talo 2003
    No King Crimson ei vaan osaa olla muuta kuin loistava livenä. Vähän kyllä harmittaa se että tolla kiertuueela improvisointi oli aika vähissä.

    Muita keikkoja joita muistelen erityisellä lämmöllä:
    Pekka Pohjola: Tavastia n.1993
    Gong: Imatra Big Band Festival 2002?
    Jethro Tull: Kulttuuritalo 1999?
    Andre Sumelius Lift: Juttutupa 2005
    Ja tietenkin ne pari Yesin Suomen konserttia.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Magma: Savoy 2004[/b]
    Enpä olisi koskaan uskonut että näen Magman livenä. Ja vielä Suomessa! Todella intensiivinen keikka jonka jännite kesti upeasti niiden kahden tunnin mittaisen biisin ajan mitä Magma soitti. :)

    .


    Näin Magman Vanhalla, mutta silloin soundit olivat todella syvältä..olisi pitänyt mennä Savoyhin.

    JiiPee kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [b]
    Jethro Tull: Kulttuuritalo 1999?


    Ei siitä voi noin kauan olla!!! Vai onko vain aika mennyt niin nopeasti? :o

    Vai puhummeko samasta keikasta? Lämppärinä oli Dave Lindholm.

    dracid kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Listat on pop! :)

    1. Roger Waters Hartwall Areena

    2. King Crimson Finlandia talo

    3. Wigwam Telakka Tampere (Pedro oli tuolloin uruissa)

    4. Magma (Savoy sekä Porin teatteri, Porin keikka oli parempi koska siellä tuli myös encore)

    5. Kraftwerk Jäähalli.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [b]
    Jethro Tull: Kulttuuritalo 1999?


    Ei siitä voi noin kauan olla!!! Vai onko vain aika mennyt niin nopeasti? :o

    Vai puhummeko samasta keikasta? Lämppärinä oli Dave Lindholm.


    Mä puhun toiseksi viimeisimmästä Kulttuuritalon keikasta. Se oli mielestäni parempi kuin ihan tuorein josta on kai pari kolme vuotta.

    Sami kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Marillion : Tavastia 1994

    Paras keikka missä olen ollut. Soundit jumalaiset ja settilista kohdallaan.

    Al DiMeola : Tavastia 1994

    Vaikka oltiin Orange And Blue levyn seesteisissä tunnelmissa, niin myös vanhempia vetoja kuultiin...

    Gary Moore : Helsingin Jäähalli 1989

    Eka keikka minkä näin. Kun ensitahdit pärähti PA:sta meinasi henki salpaantua.

    Vesa-Matti Loiri : Leikari, Kotka 1995

    Asenne live-esiintymisen ihailtava. Peter Lerche oli kitarassa. Elegia ja Nocturne kuultiin pelkällä kitarasäestyksellä.

    Yngwie Malmsteen : Kulttuuritalo 1992

    Äänenvoimakkuus oli aivan älytön. Rock-kitaristien aatelia. Ei räkkisoundia, eikä muitakaan leluvehkeitä.

    Siinä viisi. Nuo ei ole ensimmäistä lukuunottamatta välttämättä "parhaita", mutta mieleen painuvia kuitenkin.

    Uni kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    King Crimson: Finlandia Talo 2003
    No King Crimson ei vaan osaa olla muuta kuin loistava livenä. Vähän kyllä harmittaa se että tolla kiertuueela improvisointi oli aika vähissä.


    Mielestäni se Finlandia-talon keikka oli aivan katastrofi. Volumet kaakossa, tunne poissa ja jos keikka kestää vajaa puolitoistatuntia niin se on maailman luokan porukalle hieman liian vähän. Tosin tuossa tapauksessa olisi puolet vähemmän riittänyt. Loistava bändi ryssi keikan totaalisesti. Thrak-kiertueella oli sentään hieman yritystä.. ( ja California Guitar Trio)

    mikuus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Järjestys kronologinen. Viittä on tietysti mahdoton valita, mutta kuitenkin:

    Deep Purple, Vanha Messuhalli, Helsinki, 1972
    Ensimmäinen iso ulkomainen bändi jota olin kuuntelemassa. Siksi kai mukana listalla. Mieletön meininki lavalla, kun oli tottunut kattomaan suomalaisia bändejä jotka (ainoastaan) seisoi lavalla ja soitti. Korvissa vinkui koko seuraavan päivän ja vinkuu vieläkin (tai taas).

    Frank Zappa, Finlandia-talo, Helsinki, 1973
    Tämä oli jo jonkun listalla. Melkeen Hot Rats-kokoonpano, Ian Underwood, Ralph Humprey ja Jean-Luc Ponty bändissä, lisäksi Fowlerin veljekset ja Ruth Underwood ja George Duke. Zappan Beat the Boots-sarjan ”Piquantique-Stockholm 1973” on näitä Helsingin keikkoja edeltävältä keikalta. Grand Wazoo ilmestyi ennen näitä keikkoja ja sitä myytiin Suomessa ilmeisesti suhteellisesti enemmän kuin missään muualla. Suomalaiset kun pitävät torvimusiikista. Zappa puhui paljon biisien välissä. Ja yleisö taputti kiltisti jokaiselle jutulle. Zappa totesi, että teille on turha puhua mitään, kun te ette kuitenkaan ymmärrä. Yleisö taputti…

    Frank Zappa, Kulttis, Helsinki, 1974
    Ian Underwood ja Ponty ei olleet enää mukana, tilalla Napoleon Murphy Brock. Ekassa konsertissa soitettiin Overnite Sensationin ja Apostrophe!:n biisejä. Illan toisessa konsertissa pitkiä blueseja, joissa Zappa vingutti puolen tunnin sooloja. Parasta blueskitarointia mitä siihen asti olin livenä kuullut (onko sen jälkeen kuultu parempaa?). Tämä toinen konsertti oli enemmän minun mieleeni. Seuraavana päivänä oli kolmas konsertti. ”You Can’t Do That On Stage Anymore, Vol . 2. The Helsinki Concert” on pääasiallisesti tästä kolmannestä konsertista.

    Cream, Royal Albert Hall, Lontoo, 2005Kuin olisi palannut pari vuosikymmentä taaksepain ajassa. Ginger Baker oli erityisesti vedossa. Claptonin soiton intensiteetti kertaluokkaa matalammalla kuin 60-luvulla.

    Van der Graaf Generator, Teatro der Vittoriale, Gardone Riviera, 2005
    Opin pitämään VDGG:stä oikeastaan vasta kuunnellessani remastereita ennen tätä keikkaa. Peter Hamill lauloi kaikki biisit varpaillaan seisten (ellei istunut koskettimien takana). Bändi on nyt ilmeisesti tekemässä taas jotain triona.

    Bubbling under:

    David Gilmour, Alte Oper, Frankfurt, 2006; Roger Waters, Hartwall Areena, 2002; Locarno, 2006; Pink Floyd Hyde Park 2005 (4 biisiä, ei ihan edellisten tasoinen); Henry Cow, Tavastia, Ange, Tavastia, molemmat 70-luvun loppupuolella; Tolosen Kaivarin keikka Hysterica-levyn aikoihin (Pohjola bassossa, Pöyry ja Kotilainen), saman kokoonpanon keikka Liisankadun Studiossa. Procol Harum Finlandia-talossa Exotic Birds and Fruitin aikoihin. Yesin ja King Crimsonin Hgin keikat ja Magman Savoyn keikka.

    Tullin Kultsan keikat oli 1994 yksi, 2000 yksi ja 2001 kaksi. 2001 keikat on parhaat livenä näkemistäni paristakymmenestä Tullin tai Ian Anderson plays Orchestral Jethro Tull konserteista. 2001 Kultsa pitäisi tietysti olla Top5:ssä.

    Vähemmän progea, mutta ehdottomasti mainittava on Rollareiden Stadionin keikka 2003. Ajattelin kuunnella pari biisiä ja lähteä pois, kun lämppärien (Hellacopters ja ZZ Top) pakollinen kuuntelu oli vienyt lähelle kyllästymispistettä. Rollareiden lavameininki oli kuitenkin jotain ennen näkemätöntä. Olivat sellaisessa kunnossa, että yllä mainitut nimet ei ole olleet edes 70-luvulla. Muita vähemmät progeja: Albert Lee & Hogan’s Heroes, Bluestock, Turku, 1999.

    Camel, Maastricht, 2003; Carl Palmer Band, Budapest, 2005; Porcupine Tree/Paatos, Astoria, Lontoo, 2006.

    Lukuisia Pressan, Wigujen, Haikaran ja Scapa Flown keikkoja 70-luvulla.

    Kaikki konsertit näkyy olevan 70-luvulta tai sitten 90-luvun lopulta/2000-. Kyllä konserteissa tuli käytyä myös 1980-1993, mutta…




    mikuus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    pinulk:illa näyttää olevan 2 ekaa konserttia samoja kuin mulla. Ilmeisesti erilaisista aikatekijöistä johtuen.

    1. Deep Purple: Vanha Jäähalli 1972
    -räkänokkana ymmärsin tällaiseen menneä. Lujaa soittivat ja lämppärinä ihan Arto Sotavalta. Ostin juuri DVDn joka on Kööpenhaminassa kuvattu pari päivää myöhemmin. Ja löysin sattumalta bootlegin jossa on Hesan keikka, mutta ääni on nin niin paska.


    Tämä Purplen keikka missä mä olin oli Vanhassa Messuhallissa, lämppärinä Orient Express. Oliko Purple 2x Hgissä 1972?

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Mielestäni se Finlandia-talon keikka oli aivan katastrofi. Volumet kaakossa, tunne poissa ja jos keikka kestää vajaa puolitoistatuntia niin se on maailman luokan porukalle hieman liian vähän. Tosin tuossa tapauksessa olisi puolet vähemmän riittänyt.


    Enpä voisi kyllä olla enempää eri mieltä. Soitossa ja biiseissä ei ollut mitään vikaa. Soundit eivät kyllä olleet aivan kohdallaan, mutta huonompaakin joutuu rock-keikoilla kokemaan aivan liian usein. Keikan kestokin oli mielestäni ihan sopiva suhteessa musiikin monimutkaisuuteen ja intensiivisyyteen nähden. Eli tuo määrä oli täysin nautittavaa, mutta keskittyminen olisi varmaan alkanut herpaantumaan pidemmän keikan myötä.

    pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    pinulk:illa näyttää olevan 2 ekaa konserttia samoja kuin mulla. Ilmeisesti erilaisista aikatekijöistä johtuen.

    1. Deep Purple: Vanha Jäähalli 1972
    -räkänokkana ymmärsin tällaiseen menneä. Lujaa soittivat ja lämppärinä ihan Arto Sotavalta.


    Tämä Purplen keikka missä mä olin oli Vanhassa Messuhallissa, lämppärinä Orient Express. Oliko Purple 2x Hgissä 1972?


    No juu, tietysti. Mistähän helvetin Vanhasta Jäähallista minä jorisen? Oli siellä myös lämppärinä joku Raya bändeineen.

    Kiva että täällä on muitakin vahoja ukkoja.

    mikuus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Raya oli varmaankin ton Orient Expressin kanssa. Arto Sotavallan mä olen deletoinut tässä vuosikymmenten saatossa.

    Nordenskjöldinkadulla olevaa Jäähallia kutsutaan usein nykyään Vanhaksi Jäähalliksi.

    Vanha ukko kyllä olen, mutta toivottavasti en vahaukko.

    OldfieldOlli kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mulle ehdoton ykkönen on Roger Watersin keikka Hesassa 2002.Lord of the dance oli hieno myös.Nuorempana kävin katselemassa lähinnä suomalaisia rokkibändejä

    Enemmän olen missannut keikkoja kuin ollut niissä.
    Top 5 missatut:
    1.Mike Oldfield Tukholmassa 1999-sapettaa vieläkin etten sitten päässyt
    2.Pink Floyd Lahdessa 1989-En ehtinyt saamaan lippuja
    3.Pink Floyd Hesassa 1994-Liput oli jo ostettu, ja sitten bändi perui keikan GRRRRRRRR :evil:
    4.Mike Oldfield Hesassa 1982-minusta tuli suuri MO fani vasta seuraavana vuonna
    5.Jean Michel Jarre:Hesassa olikohan se 1997-Jo varatut liput piti TAAS jättää lunastamatta perhesyiden vuoksi

    EberkJuho kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No niin, näin eilen elämäni parhaan keikan, siispä vastaus vasta nyt.

    1. Slayer, Cardiff International Arena, Wales (30.10.2006)
    Slayer on jotain aivan uskomatonta livenä. Yritän ilmaista kokemuksen sanoina artikkelin muodossa jossain vaiheessa...Encorena Raining Blood, South of Heaven ja Angel Of Death.

    Loput tulevat satunnaisessa järjestyksessä...

    Hawkwind, Ruisrock, Suomi (10.7.2004)
    Psykedeelistä menoa, ja Lemmy lauloi encoressa Silver Machinen!

    Porcupine Tree, Den Atelier, Luxemburg (2.12.2005)
    Steve Wilson & co. todistivat olevansa loistava livebändi.

    Apocalyptica, Kulturfabrik, Esch-zur-Alzette, Luxemburg (2003
    Ei ole lempparibändejäni, mutta livenä on jotain uskomatonta. Maa tärisee, ja pitkätukat soittavat heviä selloilla - tekivät hulluja temppuja jne.

    Viides on joku seuraavista:

    Tool, Rockhal 2006
    Billy Cobham Spectrum Band, Keitelejazz 2004
    Rotten Sound, Qstock 2005
    Aavikko, Qstock 2005
    Hidria Spacefolk, Qstock 2005
    Morbid Angel, Kulturfabrik 2005
    Nieminen & Litmanen, Kaivopuisto 2006
    22-Pistepirkko, Kaivopuisto 2005
    Yes, Vanha Jäähalli 2004

    Kaikki aika lyhyeltä aikaväliltä, ja kuukauden päästä olis Mastodonin ja Toolin yhteiskeikka - eli lista on luultavasti muuttunut pian.

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    kuukauden päästä olis Mastodonin ja Toolin yhteiskeikka - eli lista on luultavasti muuttunut pian.

    Tuota kiertuetta on tullut kuolattua, vaan tällä hetkellä ei valitettavasti ole mahdollisuutta ottaa osaa.

    Tool sentään tuli viime kesänä nähtyä ja eiköhän Mastodonkin keväällä Suomessa taas piipahda.

    iikori kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pukkaa meikäpossun listaa:
    Enid
    Lontoossa pienessä musiikkiklubissa 1976,kassakone häiritsi vähän hitaissa kohdissa.
    Neil Young Eka Suomen konsertti
    noin 1994 (vuosiluvut pääosin suuuntaa-antavia)Hienoa oli kuulla Like a hurrycane livenä, vaikka ei Crazy Horse mukana ollutkaan.
    Toki molemmat NY & Crazy Horse:n Suomen konsertitkin on nähty
    Wishbone Ash
    Tavastialla 90-luvun puolivälissä. Jengiä oli tosi vähän. Itse seisoin ihan lavan edessä ja olutlasi oli lavalla.Yksi tosifani oli tullut Lontoosta lentämällä vain konserttia varten.
    Roger Waters 2002 Areena Positiivinen yllätys
    ManTavastialla joskus 80-luvulla. Huomattavasti parempi kuin 70-luvulla Kulttiksella.
    Muita hyviä keikkoja:
    Tabula Rasa v 1976
    Fruupp ja Haikara samalla keikalla Vanhalla
    Colosseum II (kitarassa Gary Moore ja koskettimissa Don Airey)
    Camel v 1977 kait?
    Ange seitkytluvun lopulla Tavalla
    Anekdoten n 2000 Stoassa
    Elton John 90-luvun lopulla mamman kanssa, mutta yllättävän hyvä
    Se Bottalla n 1980.Hikisin keikka, koskaan en ole hyppinyt niin helvetisti kuin silloin
    ym ym tässä muutamia

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    1. Slayer, Cardiff International Arena, Wales (30.10.2006)


    Satoiko siellä verta? :twisted:

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Satoiko siellä verta? :twisted:


    Veikkaisin ettei kovin monta Slayerin keikkaa ole ollut, jossa veri ei olisi satanut... :wink:

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Mielestäni se Finlandia-talon keikka oli aivan katastrofi. Volumet kaakossa, tunne poissa ja jos keikka kestää vajaa puolitoistatuntia niin se on maailman luokan porukalle hieman liian vähän. Tosin tuossa tapauksessa olisi puolet vähemmän riittänyt. Loistava bändi ryssi keikan totaalisesti. Thrak-kiertueella oli sentään hieman yritystä.. ( ja California Guitar Trio)


    Olinhan minäkin tuolla, mutta eipä päässyt KC edes bubbling under -osastoon. Minä ainakin menen konsertteihin fiiliksen takia enkä katsomaan kädet puuskassa mitään teknistä suorittamista jota voi hyvin kuunnella levyiltäkin. Olisin varmaan nukahtanut ellemme olisi istuneet n. kolmen metrin päässä Trey Gunnista. Virkamiesprogea. Sitäpaitsi Frippillä viiraa ja pahasti -yhtään spottia ei keikan aikana saanut herraan kohdistaa.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mulle tuolla taas oli lähes täydelliset konserttiolosuhteet:

    + Miellyttävä konserttisali (ei mikään baarin nurkka tai kiekkoiluhalli)
    + istuimet
    + tupakointi kielletty
    + kuvaaminen kielletty
    + Ei alkoholin tarjoilua
    + hyvin käyttäytyvä yleisö
    + ei lämppäriä
    + bändi joka omistautuu musiikille, eikä ylimääräiselle spedeilylle (tupakointi, ryyppääminen, paskat vitsit, yleisön ulvottaminen ja läpsyttäminen)
    + Konsertti oli sopivan pituinen

    - soundit olisivat voineet olla paljon paremmat

    Eli makuja on monia konserttienkin suhteen.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olosuhteissa ei ollutkaan mitään vikaa..

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    + Miellyttävä konserttisali (ei mikään baarin nurkka tai kiekkoiluhalli)
    + istuimet
    + tupakointi kielletty
    + kuvaaminen kielletty
    + Ei alkoholin tarjoilua
    + hyvin käyttäytyvä yleisö
    + ei lämppäriä
    + bändi joka omistautuu musiikille, eikä ylimääräiselle spedeilylle (tupakointi, ryyppääminen, paskat vitsit, yleisön ulvottaminen ja läpsyttäminen)
    + Konsertti oli sopivan pituinen

    - soundit olisivat voineet olla paljon paremmat

    Eli makuja on monia konserttienkin suhteen.


    Minäkin kävisin paljon enemmän keikoilla jos puitteet olisivat kuvatun kaltaiset. Tietty jurriselle apinalaumalle (Tavastia tms.) on helpompi heittää keikka kuin selvin päin, täydessä ymmärryksessä olevalle porukalle. Jälkimmäisellä kun on laatuvaatimukset vähän eri tasoa.

    EDIT: Joo ja se alkamisajankohta klo 20 olisi kanssa hyvä. Nyt jos lipussa lukee konsertti klo 21-02 niin saa arvailla, että mihinköhän aikaan se artisti sinne lavalle kiipeää. Tietenkin baarin pitäjä toivoo, että jengi kiskoo sitä brenkkua odotusajan. Ja on tosiaan ihan sairasta että soitto alkaa puolilta öin...

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niin joo noihin plussa puoliin pitäisi ehdottomasti vielä lisätä inhimillinen keikan alkamisajankohta (20:00?).

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Riippu melkoisesti bändistä, minkälaiset puitteet toimivat. Slayeria kahdeksalta Finlandia-talossa selvänä ja penkissä istuen. Joopa joo.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Riippu melkoisesti bändistä, minkälaiset puitteet toimivat. Slayeria kahdeksalta Finlandia-talossa selvänä ja penkissä istuen. Joopa joo.


    Toi on kyllä ihan totta. Oma makuni on kuitenkin sellainen että n. 80% kuuntelemistani bändeistä sopivat aikaisemmassa viestissäni kuvaamaani "Finlandia-talo"-skenaarioon.

    Gerbiili kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Riippu melkoisesti bändistä, minkälaiset puitteet toimivat. Slayeria kahdeksalta Finlandia-talossa selvänä ja penkissä istuen. Joopa joo.


    Toi on kyllä ihan totta. Oma makuni on kuitenkin sellainen että n. 80% kuuntelemistani bändeistä sopivat aikaisemmassa viestissäni kuvaamaani "Finlandia-talo"-skenaarioon.


    Samat sanat, laatumusaa kuuntelee mielellään ed. kuvatun kaltaisessa tilassa selvin päin, ränttä tänttää voi "kuunnella" kapakissa kolmen promillen maailman parannuskunnossa silloin tällöin!

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Marillion: China Teatern, Tukholma, 12.5.2004

    Marillion Marbles-kiertueella upeassa China Teaternissa Tukholmassa. Tämä on kyllä paras näkemäni keikka ikinä.

    [.


    Piti sitten tarkistaa yhtyeen nykykunto ja hankin Marbles on the Road tupla-DVD:n (kahden levyn versiota voi tilata suoraan bändiltä).

    Täytyy sanoa että meno ei ole hiipunut 10 vuoden takaisesta Tavastian keikasta tippaakaan! Hogarth & Company on hyvässä vedossa. Kerrankin myös 5.1 -äänet on miksattu kunnolla; ainoastaan Gabrielin Up -kiertueen tuotokset ovat samaa tasoa niistä mitä olen kuullut. Suositellaan.

    EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No, pari merkittävää.
    1. Eka Ruisrock, mm Family, Burnin Red Ivanhoe'
    2. Jethro Tull 1971, eka sisäkonserttini
    3. Taj Mahal jossain klubissa 1981, "otti yleisönsä"
    4. Piirpauke Pori Jazz 75
    5. kuusrock 75: Juice, Hurriganes, Dr Feelgood
    viiminen musiikin takia muistettava, oli pikkasen hankala tilanne muuten, ja muilla oli hauskemmat juhlat kuin mulla

    Vyötiäinen kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En paljoa ole keikoilla käynyt, vaikka en enää ihan nuorukainen olekaan. Tässä hyviä niistä harvoista kokemistani. Ykköstila jaettu kolmen kesken:

    1. Circle Tampereen Klubilla 2001. Hurmoksellinen tapaus. Tältä kiertueelta nauhotettiin Raunio.
    1. Roger Waters Helsingissä 2002. Upeeta oli kuulla Animalsia ja Wish you werea.
    1. Mogwai Tavastialla 2006. Mogwai vaan on maailman hienoimpia orkestereita.
    4. Mitä sitä keksis... Hidria Spacefolk... Callisto...

    Kanttori kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    1. Electric Wizard: Tavastia 2005
    -aivan mieletön keikka, äänivalli oli massiivinen ja bändi huuruinen. koskaan aiemmin en oo kuullu vastaavaa jyrinää. EW:n jälkeen soittanut Cathedral ei tuntunut tämän jälkeen miltään

    2. Paska: VR-makasiinit 2005
    -ei tässä muuta kuin että hauskaa oli

    3. YUP: Nosturi 2003
    -tällainen peruskeikka mutta hieno fiilis oli. nam nam

    4. Derrida: Kotka, Yellowstone 2006
    -ei kovin paljoa porukkaa, eikä tarvinutkaan

    5. Slayer: Sauna Open Air, Tampere 2005
    -tartteeko selittää?

    Parin viime vuoden aikana kaikki parhaat keikat..mmm...ei tässä oo vielä paljoa ehtinyt maailmaa kiertää kattomassa keikkoja.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


    5. Slayer: Sauna Open Air, Tampere 2005
    -tartteeko selittää?


    Olishan se ihan mukavaa.

    Kanttori kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    5. Slayer: Sauna Open Air, Tampere 2005
    -tartteeko selittää?


    Olishan se ihan mukavaa.
    Noh, Slayerin keikan ajan lentelin yleisön mukana/yläpuolella ja fiilikset oli huhhuh-mielettömät. Musiikista en muista hirveästi, mutta sitähän kuulee levyltäkin.

    endbrax kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nämä on jääneet erityisesti mieleen:
    * Jethro Tull, Kulttuuritalo 2000
    * Wigwam, Teatria 2006
    * Roger Waters, Hartwall Areena 2002
    * Kuusumun Profeetta, Teatria 2006
    * Ozric Tentacles, Canterbury Fayre 2002
    Heti viiden huipun tuntumassa Fairport Convention Kaustisella 1992, Dave Pegg & PJ Wright Cropredyssä 2008, Pretenders Ruisrockissa 1987.
    Edit: Niinpä niin. Rush unohtui ja Steely Dan ja Porcupine Tree...
    Editedit: Ja Rauli Badding Somerjoki yllärikeikailla Suviyön Sumutuksessa joskus 80-luvulla. Onhan näitä.

    Leppari kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En ihmeemmin keikoilla käy...

    Mutta olihan Porcupine Treen Helsingin keikka hieno, Hidria Spacefolk erinomainen lämppäri.

    Toinen kun Magyar Posse kävi Kuopion Henry's Pubissa. Lämppärinä mielenkiintoinen ja ihan ok bändi Kiinasta: Cold Fairyland. Oliko vissiin toinen kiinalainen bändi Suomessa tai jotain.