Fruupp : Modern Masquerades
Jammo kirjoitti noin 10 vuotta sitten (1 kommenttia)
Yksi asia on erittäin hyvin tässä Fruupp-lopetelmassa. Musiikissa on rentoa menoa ja kuullaanpa jopa silkkaa fuusiota parissa biisissä. Liiallisen pingottamisen puuttuminen johtunee osittain kosketinsoittaja/oboistin, Stephen Houstonin siirtymisestä papiksi edellisen levyn jälkeen sekä hänet korvanneen John Masonin kevyempi elämänasenne, tiedä häntä.
Säveltäjä on silti sama Vincent McCusker kuin edellisilläkin albumeilla.
Mutta sitten... Musiikki ui turvallisesti valtavirran keskellä, mitään riskejä ei oteta. Kaikki kuulostaa niin monesti aiemmin kuullulta. Kyseessä voi toki olla referenssiharha, kun näin jälkikäteen pallottelen tuntemuksiani; lainaan miellelläni aikakonettanne vuoteen 1975 pääsemiseksi Joka tapauksessa debyytin jäntevä meno on enimmäkseen muisto vain, kun kaikki on enemmän tai vähemmän ponnetonta ja laahaavaa. Joku voi pitää tällaisesta rauhallisesta ja tunnelmallisesta Fruuppista enemmän, ja makuasiahan se on.
Tällä levyllä on ehkä enemmän koskettimia soolotöissä kuin aiemmilla albumeillä ja biisi Mystery Might heilahtaa puolessa välissä täysin fuusion puolelle. Tämä on Fruuppille uutta ja yllättävän raikkaan kuuloista levyn vanhahtavan yleisilmeen joukossa.
Jane Planet alkaa puhaltimilla kuin jokin Chicagon biisi, ja sitten poljento muuttuu marssitahtiseksi Beatles-jäljitelmäksi. Levyn päätöskappaleen alkutahdit on varmasti lainattu jostain, kun taas keskipaikkeilla mennään omankuuloisessa kosketinhurmiossa.
Arvosana : 7
Säveltäjä on silti sama Vincent McCusker kuin edellisilläkin albumeilla.
Mutta sitten... Musiikki ui turvallisesti valtavirran keskellä, mitään riskejä ei oteta. Kaikki kuulostaa niin monesti aiemmin kuullulta. Kyseessä voi toki olla referenssiharha, kun näin jälkikäteen pallottelen tuntemuksiani; lainaan miellelläni aikakonettanne vuoteen 1975 pääsemiseksi Joka tapauksessa debyytin jäntevä meno on enimmäkseen muisto vain, kun kaikki on enemmän tai vähemmän ponnetonta ja laahaavaa. Joku voi pitää tällaisesta rauhallisesta ja tunnelmallisesta Fruuppista enemmän, ja makuasiahan se on.
Tällä levyllä on ehkä enemmän koskettimia soolotöissä kuin aiemmilla albumeillä ja biisi Mystery Might heilahtaa puolessa välissä täysin fuusion puolelle. Tämä on Fruuppille uutta ja yllättävän raikkaan kuuloista levyn vanhahtavan yleisilmeen joukossa.
Jane Planet alkaa puhaltimilla kuin jokin Chicagon biisi, ja sitten poljento muuttuu marssitahtiseksi Beatles-jäljitelmäksi. Levyn päätöskappaleen alkutahdit on varmasti lainattu jostain, kun taas keskipaikkeilla mennään omankuuloisessa kosketinhurmiossa.
Arvosana : 7
+/- saldo : 0 | Tweet
Levyn liki 11-minuuttinen Magnum Opus "Gormenghast" on kuin kulunutta kuminauhaa, löysää ja velttoa eikä pidä edes housuja ylhäällä. Ja tätä teosta maailmalla monet pitävät hienona... Joskus tunnen olevani Marsista tai Uranukselta.