Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Led Zeppelin : IV

JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten (10 kommenttia)
Suosikkibiisini Zepin neloselta on nykyään akustinen Going to California. When the Levee Breaks-biisissä Bonzolta kuullaan mahtavaa rumputyöskentelyä, ja itsestäänselvyydet levyn A-puolellahan tuntevat kaikki. Tämähän on yksi kaikkien aikojen legendaarisimpia rocklevyjä, ja se ansaitsee tuon asemansa vailla mitään epäselvyyksiä. Arvosana: 10

+/- saldo : 0 |

    Janus kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mielestäni bändistä haihtui jonkin verran tiettyä hurjuutta kolmannen levyn jälkeen, mutta hyvä levy tästä silti tuli. Usein kuulee valitettavan, että Stairway To Heaven on puhkisoitettu, mutta soitetaanko sitä tosiaan radiossa niin usein? Kun ei oikein tule kuunneltua. Joskus tuo näkyy voittavan maailman paras biisi -äänestyksiä. Itse en pidä sitä edes Led Zeppelinin parhaana biisinä, vaikka hyvä kipale tietysti onkin. Ehkäpä tietynlainen eeppisyys on saanut sen nousemaan esille ja kieltämättä taidokkaasti siinä kasvatetaankin jännitettä ja päädytään lopuksi hevihuipentumaan. Bonhamilla mahtavat soundit When The Levee Breaksissa.

    Jake kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : -1
    Tänään 40 vuotta mittarissa tällä julkaisulla, vielä ehtii juhlan kunniaksi pyöräyttämään...

    JiiPee kirjoitti noin 11 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Heart vetää vaikuttavan, joskin hieman lällyn coverin Hairway to Stevenistä. Obama yleisössä. :)
    http://blogs.vancouversun.com/2012/12/27/heart-plays-led-zeppelins-stairway-to-heaven-makes-robert-plant-cry-video/


    OldfieldOlli kirjoitti noin 10 vuotta sitten+/- saldo : 1
    Hurja levy. Rockin ilotulitusta. Klassikko. 10 pistettä.

    Jammo kirjoitti noin 10 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minua kolme vuotta vanhempi serkkuni soitti tätä minulle kovasti 70-luvun alussa, kun olin itse varhaisteini-iässä (13-14). En innostunut silloin enkä jaksa kuunnella tätä nykyäänkään. Älyllisesti tunnustan levyn klassikkoaseman. Vaan kun tunne ei käynnisty, niin mitään muutakaan ei seuraa.

    JiiPee kirjoitti noin 10 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pulinat pois ja kymppi pöytään. Tälle levylle ei voi muuta arvosanaa antaa. :D


    JiiPee kirjoitti noin 10 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Zeppelinin paluukiertue voisi tuottaa uskomattomat Miljardi dollaria ensimmäisenä maailmassa. Plant haistattaa tuolle pitkät. Ei tarvitse rahaa, ei ole pitkästynyt elämäänsä, "eikä ole mikään jukeboksi".

    Täytyy hattua nostaa asenteelle.

    http://www.rollingstone.com/music/news/robert-plant-slams-idea-of-zeppelin-tour-im-not-part-of-a-jukebox-20140508


    OldfieldOlli kirjoitti noin 10 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taitaa Plantillakin olla hilloa sen verran ettei eläessään sitä tuhlaamaan pysty ja mainettakin on, ettei sitäkään tarvi enää yrittää lisää ansaita.

    JiiPee kirjoitti noin 10 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo. Mainetta on sen verran, että tuolla paluukiertueella sitä voisi lähinnä vain menettää. Varmaan tiedostaa asian, eikä mene mokaamaan itseään ja hienon bändin perintöä.

    Menisin kyllä katsomaan, mutta toivon kuitenkin elinikäisenä Zep-fanina, ettei tuo kiertue koskaan toteudu.


    Kcrimso kirjoitti noin 10 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ou jeetä ois voinut huudella vähemmän, mutta onhan tämä kova rocklevy.